Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

torstai 11. elokuuta 2016

Halkomäki: Syödääs ny välillä!


Meinaa toi Tiina tehdä tästä Maitolaiturista ihan vahingossa jotain urheiluplokia! Sillä on luultavasti taas jäänyt Fitnesspäiväkirjojen putki päälle...vetää siellä Puntarissa aamusta iltaan askelkyykkyjä telkkarin äärellä ja valkaisee hampaitaan juoksutrikoot narskuen. Varmaan vaihtaa kohta nimensäkin TiiNannaksi?
Jotenkin homma lähtee aina jollakin tavalla ihan käsistä kun on kyllikkien puolivuotiskatsaus pitämättä, niin kuin nyt. Pitäisi päästä nollaamaan tilanne. Ja pää. Muuten joudun ostamaan sille pian jotkut hiustenpidennykset joululahjaksi...

Mutta syödään nyt kuitenkin välillä. Kaiken tämän urheilun välissä pitää muistaa tankata. Paitsi lepoa, myös kunnon ravintoa. Itse kun olen koko kesän keskittynyt lähinnä siihen lepoon ja ravintoon, niin mun onkin luontevaa avata vähän farkkujen nappia väljemmäksi ja istua alas kertomaan taas yksi yksinkertainen herkkuresepti.
Nimittäin punajuuret ovat taas kasvimailla ja kaupoissa! Uuden sadon ihanat palleroiset! Ei niitä koskaan voi varmaan tarpeeksi hehkuttaa, eikä syödä, joten tässä oikein oivallinen herkku ruoan lisukkeeksi tai ihan sellaisenaan syötäväksi. Kaveriksi voit valita fetajuuston tai vuohenjuuston, minä valitsin nyt fetan koska tykkään sen suolaisuudesta makean punajuuren kumppanina. Ja muutenkin ne Pirkka salaattijuustokuutiot on vaan mun lempparia, laitan niitä moneen ruokaan. Niissä se öljymarinadikin on monikäyttöistä!

Punajuurivuoka

1pieni pussi punajuuria
loraus öljyä
1-2tl kuivattua timjamia
1/2tl suolaa
n. 1rkl hunajaa
fetaa/vuohenjuustoa
(pinjansiemeniä)
Koska uuden sadon punajuurilohkot saattavat kypsyä uunissa parikin tuntia, kannattaa hommaa nopeuttaa keittämällä ne ensin suolalla maustetussa vedessä n. 45min koosta riippuen. Kokeile kypsyyttä tikulla. Toki voit koittaa onneasi ihan vaan uunissakin jos ei ole kiire, mutta se voi tosiaan ottaa aikaa.


Kuori punajuuret, lohko ja laita uunivuokaan. Kaada päälle öljyä, timjamia, hunajaa, suolaa ja sekoittele hyvin. Laita sitten päälle valitsemasi juustot ja mahdolliset pinjansiemenet, paista uunissa 200c n. 15-20 minuuttia kunnes juusto näyttää mukavalta!



Ai että oli hyvää! Ai että!!!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti