Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Halkomäki: Lapamato meets Ruskaturisti

 
 

Se olisi taas elämää pohjoisessa. Ylläksen mukavuuskupla sydän mä. No joo, kyllähän täällä olosta varmasti tykkäävät kaikki jotka tänne tulevatkin! Äkäslompolo on ihmisen kokoinen kylä.

 
Kesänkijärven laavulla makkarahommissa.
 
Aikamoista tohinaa oli taas reissuun lähtö ja himpusti meinasi pukata kiireen tynkää. Oltais tultu tänne jo pari päivää aikaisemminkin, mutta Pälkäne Tuottaa ja Palvelee -messut sotkivat suunnitelmia, ja niinpä reissua edeltävä viikko meni messuhulinoissa, juoksevia asioita hoidellessa, siinä sivussa välikausivaatteita etsiessä ja tavaroita pakatessa. Yleensä pakkaan omat ja poikasten kamppeet kaikki yhtenä päivänä, teen etukäteen listan tarvittavista ja sitten vain täytän laukut. Kaikki tärkeä tulee melko varmasti tällä menetelmällä mukaan. Tänä vuonna en ehtinyt pitää pakkauspäivää, joten tipoittainen pakkailu kostautui  kivasti; kaikenlaista tarpeellista unohtui, kun taas joitakin juttuja tuli pakattua monin verroin tarpeeseen nähden. Vai tarvitsenko kolmet juoksutrikoot, isompi poikaisista viidet ulkoiluhousut ja viisi yöpukua? Mihin jäivät minun lapaseni, lämmin pipo ja kevyttoppis? Entä toiset urheiluliivit? Pienemmälle on vain yksi yöpuku. Kameran laturi loistaa poissaolollaan, samoin hiusharja ja mun villapuseroni. Tiesin kyllä että täällä on jo vilpoista, mutta en noteerannut sitä omia tavaroita pakatessani. Voi pöljä.

Topin mustikkahurmosta.

 
Saku Varkaankurun reitillä pyörällä ja jalkaisin.
 
Aika vähällä tavaramäärällä täällä pärjää, onneksi, kunhan kerrospukeutumiseen on ainekset kasassa. Urheilukampetta täällä yleensä kuluu ihan kiitettävästi, mutta nyt näyttää vahvasti siltä, että historia toistaa itseään. Tulin tänne taas sellaisella onnellisella ajatuksella, että nyt pistän hippulat vinkumaan kun kerrankin on mahdollisuus liikkua ihanissa maastoissa ajan kanssa. Hah. Tapahtui tismalleen samanlainen lamaannus kuin viime kerrallakin. Puhtia on kuin lapamadossa! Patikoitu on se mitä on patikoitu, mutta mitään sykettä nostattavaa en ole harrastanut. En. Kerta. Kaikkiaan. Jaksa. Ei tee edes mieli lenkille. Väsyttää ja haukotuttaa. Sohva vetää puoleensa. Ja näillä mennään. Mitäpä sitä itseään kiusaamaan, kyllä se lenkki/mastopyöräilyhimotuskin sieltä vielä joskus tällä vuosituhannella nousee.



Saku Ylläksen huipulla maisemia ihastelemassa.

Koskaan aikaisemmin en ole ollut täällä katsomassa tätä ruskaviikkojen melskettä, vaan tykkään enemmän niistä hiljaisista viikoista kun saa nauttia luonnosta ilman suuria ihmismassoja. Silläkin uhalla että ilmassa on jo joitakin räntärättejä. No nyt tiedän mitä se on, kun pitkospuilla matelee katkeamaton nauha ihmisiä kuksat kaulassa goretexit suhisten, seniorikansalaiset torpedoivat kaikki laavut ja viipyvät niillä piiiiitkään, hajuvesi tuoksuu kilpaa suopursun kanssa ja yhteislaulut raikaavat tunturissa. Nyt tiedän mitä se on, kun täällä on ihan LIIKAA väkeä minun makuuni.  
 
 
Ruska alkaa hissukseen näyttää parastaan ja maisema muuttaa väriään aika nopeasti. Keltainen hiipi kahdessa yössä koivikkoon. Sää on suosinut ulkoilua ja poikasten kanssa on tullut jo kierrettyä Kesänkijärven ja Varkaankurun laavut, pyöräilty lähimaastojen metsäpolkuja, kerätty mustikoita ja ihasteltu kuukkeleita. Luontokeskuksen metsäpäivillä käytiin kolmeen kertaan rapsutelemassa eläimiä, katselemassa torimyyjien tarjontaa, kuuntelemassa mieskuoron tukkijätkälauluja, osallistumassa kilpailuihin ja huutokauppaan. Metsähallituksen vanhat puiset reittiopasteet lähtivät huutamalla uusiin koteihin uusien metallisten ja rumien tieltä. Meillekin niitä nostalgisia lankkuja päätyi muutama. Ehkä joku pääsee jopa mökin seinälle?
 
 
 
Näissä reissuissa on todellakin mahtavaa se, että kaikki nauttivat tästä kaikesta. On ihanaa nähdä, miten lapset ovat onnesta soikeina reppureissussa tunturissa, pyöräilevät pitkin metsiä ja bongailevat poroja, lintuja ja kultakiviä aikansa kuluksi. Hyvät eväät ja kiireetön oleminen riittää. Ja vaikka oma oleminen rajoittuu aika lailla lasten ehdoilla tästä kaikesta nauttimiseen, riittää se silti. Riittää hyvinkin. Nämä maisemat, ihmiset ja luonto. Ja kolme kiloa nuotiomakkaraa!

 

 
Lappi tekee hyvää ihmiselle! Vielä toisenkin viikon!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti