Kun talvi ei oikein ole talvi, vaan jo toista kertaa sellainen mikälietalvi. Kevät puolestaan täyttyy harmaista pilvenlonkaisista tihusadepäivistä marraskuisella meiningillä. Aurinko näyttäytyy kerran kahdessa viikossa. Että onko se sitten kevät, vai mikä? Tällaisen jokaisesta säätyypistä riemua repivän ihmisenkin on täytynyt jo muutamaan otteeseen tarkistaa oma asenteensa, kun päivästä toiseen vaan väsyttää ja mikään ei oikein tunnu miltään. Paitsi se viiden minuutin yllättävä auringon pilkahdus pilvien raosta, joka tuo ihan toisen maailman hetkeksi. Tänään oli pakko heittää itselle pelastusrengas, kun raahauduin pihan oksasavotalta sisälle litimärkänä ja viluissani. Sisällä piti sytyttää valot että näki laittaa teeveden kiehumaan. Tulet takkaan oli päivän paras ajatus.
Sen suklaalevyn lisäksi. Sitten teemuki kouraan ja tietokoneen kelmeään valoon pelastusrengas kaulassa.
Ylläs. Seitakierros. Minun mielenrauhani ja maailmankuvani eheyttämispolku, reitti jonka varrella sielu ja ruumis lepäävät yhteistuumin. Puro solisee, valo siivilöityy oksistoissa ja maisema vaihtuu pitkospuiden kautta rehevistä lehdoista mustikkakankaita pitkin kivirakkaan ja lopulta takaisin puron varteen laavulle. Matkaa taitaa tulla melkein kymmenen kilometriä, jollen ihan väärin muista. Tuolle polulle ja pitkospuille palaan aina silloin kun en oikein tiedä missä mennään. Tai miltä tuntuu. Noita kuvia katsellessa, noita maisemia ajatellessa tuntuu hyvältä!
Toivotaanpa aurinkoa ja mukavampaa fiilistä
alkavaan viikkoon! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti