Halkomäki: Suuri on poissa

Halkomäessä on talven mittaan tapahtunut kaikenlaista ikimuistoista hässäkkää, mutta mikään ei vedä vertoja eräälle lauantaille. Aiheesta oli puhuttu jo vuosia. Pitäisi päästä eroon! Pitäisikö sille ottaa oma vakuutus? Kuka hoitaisi homman? Oli kytätty joka ikinen myrskypäivä ja jännitetty; kestääkö? Kaatuuko? Katkeaako? Lopulta eräänä marraskuisena lauantaina tulivat mystiset metsätyömiehet naapuritontilta, Marko ja Arttu. Pojat tekivät mahdottomasta mahdollisen. Melkoinen määrä erikoisvarusteita ja sahoja ja muita tarzanin tavaroita ja jättiläinen kohtasi voittajansa.

Meidän kotikuusi, sellainen kolmekymmentämetrinen. Vanha kuin taivas, vuosirenkaita löysimme 111 kpl. Komea kuin mikä, taisipa olla Aitoon korkein kuusi, oikein hyvä maamerkki jos meille opasti ihmisiä kylään. Niin komea kuusi, ettei sitä olisi millään raaskinut kaataa, siinä oli kuulkaa jotain ihan inhimillistä kun se vartioi meidän pihaa alhaalla tontin kulmassa ylhäisessä yksinäisyydessään. Se oli ihan jo rakas mulle, kuului meidän porukkaan. Ja olihan se lintujen ja oravienkin koti. Että kyllä mulla oli ihan oikeasti haikea olo kun sen vanhuksen poikien käsiin luovutin. Edellisenä iltana kävin siltä pyytämässä anteeksi, että tällaiseen kaatoratkaisuun päädyttiin. Halattiin ja erottiin ihan sovussa. Lupasin, että oksien havuista tehdään nättejä joulukransseja ja halkopino tuo lämpöä meidän tupaan. Että lämmöllä muistellaan vielä pitkään.

Kisastudio pystyssä, jännitysnäytelmää seurattiin intensiivisesti kotisohvalta naapurin pikku-H:n kanssa.

Itse kaatourakkaa oli moni alan ihmisen käynyt katsomassa ja kaavaillut ties mitä nostolavoja ja kolmen päivän hommaa. Hirveän kallista ja hankalaa.  Kukaan ei siihen lopulta kuitenkaan ryhtynyt. Pojilta ei urakassa montaa tuntia mennyt, liekö sitten sitä nuoruuden intoa ja marraskuinen testosteroiniryöppy osasyynä? Oksat lähtivät alhaalta kohti latvaa yksi kerrallaan ja lopulta oli kuusen päässä enää latvatupsu. Siitä sitten runkoa tiputtelemaan muutamassa osassa. Olihan se jytinää! Kaikki meni ihan nappiin, jos nyt ei lasketa mun hortensiapuskaani, jonka aluksi luulin säästyvän, mutta johon pojat lopulta rungon alimman tyviosan täräyttivät. Todellinen napakymppi! No, saanpahan hyvän syyn lähteä toukokuussa taimikaupoille...

 

 

Tartzanit ja fanijoukko kaadolla.

 

Ilmakuva rungon päältä. Huimaa! (Kuva: Arttu)

 

Tänään aloiteltiin kuusen kaatourakan loppusiivousta kun lumet ovat mukavasti sulaneet pihasta. Jättiläisen oksathan ovat jo itsessään sen kokoisia, että niistä saisi kirveellä halottua ihan kunnollisia polttopuita. Tässä olenkin jo monta viikkoa hekumoinut itsekseni tulevaa vesuriurakkaa, mutta suvun miesväki laittoi mun haaveilleni pisteen ja ilmoitti että kaikki oksat menee hakkeeksi ja tullaan muiden toimesta nostelemaan pois pihasta. Hah. Minähän en sitä uskonut, ihan pakko oli kaivaa muutama oksa kasasta ja heilutella vesurilla kunnon hiki pintaan. Siihen päälle pöllien kantamista ja havujen kasaamista niin päivän kuntoiluannos oli pulkassa. Meillä siis heiluivat virpomisvitsojen sijaan tänään kuusen oksat! Siivousurakasta saatiin ehkä 1/10 tehtyä, ja sitten pitäisi päästä vielä eroon noista runkopölleistä. Ne on JÄRKYTTÄVÄN isoja. Jos joku plokimme lukijoista löytää itsestään sisäisen toteemipaalujen veistelijän niin tänne vaan, taltta ja vasara mukaan. Lupaan tarjota kahvia ja pullaa!

Naisen paras ystävä?



Halkomäki: Aurinkoruokaa alkavaan viikkoon

Tilanne vaatii...aurinkoa! Siltä tuntui tänä aamuna kun heräsin hyytävään harmauteen, tuuleen ja räntärätteihin. Jehna mikä keli!!! Alkamassa oli uusi ja edellistä vähän rauhallisempi viikko, ja miten kiva olisi ollut aloittaa se aurinkoisissa merkeissä. Mutta ei. Jotain piti siis keksiä. Koska olo oli viikonlopun jäljiltä ehkä hiukan väsyhkö, ajattelin luistaa ruoanlaitossa asteikolle tosi helppo. Lounaaksi lämmitetyt pastabologneset saivat päivällisestä hiukan kevyempää seuraa. Päätin ottaa viikon kasviruokakokeilun työn alle ja selailin Martan kasviskeittiö -kirjaa. Sieltä löytyi resepti, jonka nelisormimangustikin osaa kokata vaikka silmät kiinni ja vasemmalla kädellä. Helppouden lisäksi ruoka oli todella edullinen ja nopsa valmistaa. Siitä sitten vaan toimeksi!

LINSSI-PORKKANAKEITTO

 

2dl punaisia linssejä

2 sipulia

4 porkkanaa

1l vettä

2 kasvisliemikuutiota

1prk tomaattimurskaa/paseerattua tomaattia

3rkl öljyä

1-2tl jeeraa eli juustokuminaa

1tl korianteria

½-1tl chilijauhetta

3rkl fariinisokeria

3dl kookosmaitoa/maitoa/ruokakermaa

 

1. Huuhtele linssit siivilässä hyvin juoksevan veden alla. Kuori ja paloittele porkkanat ja sipulit. Kuumenna vesi kattilassa ja murenna joukkoon liemikuutiot, lisää linssit, sipulit, porkkanat ja tomaattimurska sekaan. Anna kypsyä miedolla lämmöllä kannen alla noin puoli tuntia.

2. Kuumenna öljy pannulla tai kattilassa, lisää siihen jeera, korianteri ja chili, anna hautua muutama minuutti. Soseuta keitto, lisää mausteseos, sokeri ja halutessasi suolaa. Sekoita ja kuumenna 10 minuuttia. Lisää kookosmaito/maito ja tarkista maku.

Jos meidän perheessä ei asuisi yhtä kookoskammoista, olisin tehnyt keiton kookosmaitoon. Ja jos olisin tehnyt keiton vain itselleni, olisin maustanut sen vahvemmin. Nyt laitoin 1tl jeeraa, 3/4tl korianteria ja ripauksen chiliä. Poikasista vanhempi kommentoi keitto välittömästi: Äiti tää on huvaa! Kriittiseltä raadilta siis pisteet kotiin! Keitto olikin mukavan erilaista perus sosekeittoihin verrattuna. Ruokaisampaakin linssien ansiosta.  Ohessa tarjolla oli raejuustoa ja Penttilän Perunarieskaa, meidän kylän lahjaa Suomen leipähyllyihin. Sen parempaa ja mehevämpää rieskaa ei oikeasti löydy mistään, maistakaa vaikka!

 

Tämä jäniksenruokakeitoksikin tituleerattu ruoka oli paitsi tosi hyvää, niin myös kaunista katsella. Päivän harmauden keskellä lautasella loisti aurinkoiset värit!

Halkomäki: Kotiutumista

Koti. Aina kiva tulla reissusta kotiin. Olkoonkin, että tällä kertaa viikon matka pohjoiseen tuntui aivan kesken jääneeltä. Mutta pääseehän sinne taas uudestaan, vaikka sitten kesän kynnyksellä tunturipuroja ihmettelemään.

 

 

Tänään ollaan notkisteltu kolmentoista tunnin automatkan puuduttamia vartaloita. Mikäs sen parempaa hommaa kuin keväinen puusavotta, suomalaista kansanperinnettä ihanimmassa muodossaan. Aurinko paistoi, aivan tyyntä ja ilmassa tuoreen puun huumaava tuoksu.

 

 

Jäät pitivät sellaista mulinaa ja mulsketta että välillä ihan hirvitti. Silti piti päästä evästauon päätteeksi toisen kansanperinteen, pilkkimisen pariin. Koekalastuksen saalis
oli vähäinen, mutta eipä haitannut. Tiikerikaloja ehtii jahdata taas kesällä mato-ongellakin.

 

 

 

Savusaunan edustalla nautitut päiväkaffet maistuivat taivaallisen hyvältä. Pakko oli kurkata sisälle saunaankin ja nuuhkia sen ihanaa tuoksua. Kesä.... Vielä talviteloillaan oleva sauna houkutti jo siivoustalkoisiin ja kevään ensimmäisiin löylyihin, joita odotellaan varmaan jäiden lähtöön saakka.

 

Edessä on hulinaviikko, kun reissun jäljiltä pitää hoitaa asia jos toinenkin. Ihana arki ja  ihana siivous&pyykinpesu-urakka odottavat huomenna. Niitä kohti hyvissä fiiliksissä!!!

Puntari: (Kevät)kiirettä

Jopas tässä onkin pariin viikkoon mahtunut: pari työhaastattelua, harrastusten "pakollisia" menoja, töitä, opiskeluja, sairaalareissuja ja kaikkea. Hulabaloo, ruuhkavuodet, kevät. Ihan mikä vaan, mutta kiire on tuntunut keuhkoissa ja kantapäissä. Syvähengittäminen on jäänyt vähemmälle.


Iloa on tuottanut mahtavan lenkkikaverini Hannun kanssa tehdyt aamu- ja iltalenkit. Siinä kuulkaas kahdeksan kilometriä taittuu ihan huomaamatta, kun saa toisen kanssa höpöttää ja parantaa maailmaa.  Ei tulisi yksin lähdettyä, mutta kun on toisen kanssa sovittu, niin sittenhän mennään. Lisäksi Hannu ei ole lenkkikaverina mikään taivaanrannamaalari, vaan adidasta pistetään toisen eteen ihan rivakasti. Onneksi me sentään kävellään eikä juosta, siihen ei riittäisi mun nykykunto mitenkään.

Kaikkien pakollisten ja puolipakollisten menojen lisäksi viikkoon on mahtunut mukavaa vapaaehtoistakin tekemistä.
Tiistaina pyöräytin Hellapoliisin ohjeella Snickers-kakun sairaalasta kotiutuvalle miehelle toipumista edistämään. Tuli aika makea ja täyteläinen - jopa niin makea, että antibiottien johdosta ruokahalunsa kadottamalta mieheltä se jäi syömättä. Arvaatte varmaan, kuka nekin kalorit sitten kuittasi...

Tänään työpäivän jälkeen tytöt lähti tanssitunnille ja mä raivasin kodinhoitohuoneen pöydälle tilaa. Sain vihdoinkin kylvettyä yrtit, eli toiveissa on saada tuohon viime kesänä nikkaroituun yrttilavaan lisää lajikkeita tulevaksi kesäksi. Sen verran kurkkasin talvisuojausten alle, että timjami näyttää ainakin talvehtineen mainiosti ja oreganokin pukkasi uutta versoa.
Kevätkylvösten myötä lavalle toivottavasti päätyy basilikaa (mun suosikkiyrtti) ja sitruunamelissaa. Äiti oli lähettänyt kirjeessä tytöille myös laventelinsiemeniä, jotka tänään kylvin. Olis niin ihanaa saada pari laventelipuskaakin lavalle tuoksua ja väriä tuomaan.
Siinä kylvöhommissa koin lähes strömsömäistä rauhaa. Kukaan ei häirinnyt ja melkein kuulin sellaisen seesteisen pianomusiikin soivan taustalla samalla kun kamera kuvaa pikkukäsiäni painelemassa multaa ruukkuihin ja ripsottelemassa siemeniä päälle!
Nyt vaan lämpöä, valoa ja vettä, niin eiköhän siitä hyvä tule.

Perjantai on ihana viikonpäivä. Kun saa töistä tultuaan rentoiluvaatteet niskaan ja vähän talon nurkkia järjesteltyä, voi vaipua kotisohvalle, ottaa lasin viiniä, katsoa Voice of Finlandia ja olla vaan. 

Viikonloppu vielä edessä ja pitkät aamu-unet odottamassa parina seuraavana aamuna. Ja sääennusteiden mukaan tänä viikonloppuna myös aurinko! Jee!

Halkomäki: Talvipäivä Melukylässä