Onhan se kesäkin ihana, on on! Kun on lämmintä ja aurinkoista, tai raikasta kesäsadetta, luonto on vehreä ja kukassaan, linnut laulelevat ja paljaat varpaat uppoavat vilpoiseen nurmikkoon. Kesäaamut ja -illat. Kuikka järvellä. Mato-onki ja soutuvene. Mansikkatäytteinen kermakakku. Pionihuuma. Ukkosmyrskyinen taivas ja hellettä hohkaava maa. Meidän poikain marssi. Laiturilla vilttiköllöt ja pilvettömän sininen katto. Ja vaikka mitä. Ihanaa on, on on.
Mutta silti, syksy.
SYKSY!
Kesä on pliisu. Syksy on kuin mahtipontinen viimeinen näytös ennen kuin luonto kuihtuu, lakoaa, kuolee, hautautuu lumen alle. Syksyn taivas on syvempi kuin kesän. Järvi on tummempi. Ilmassa kuuluu vain muuttolintujen toitotus. Luonnossa räiskyy värien yltäkylläisyys koko paletin voimin ja maisema ympärillä muuttaa muotoaan nopeaa tahtia. Metsä tarjoaa ilmaisia aarteita ämpäreiden ja korien täydeltä, etsimisen ja löytämisen riemu on rajaton. Auringon kulta kuulaissa aamuissa. Iltojen kirpeys yöpakkasten saavuttua. Sumuisen lempeät aamupäivät, kun maisema piilottelee peiton alla. Puimurin hurina pellolla, vastapuidun viljan tuoksu. Sateisen harmaat päivät ja keittiössä valo, sisäpuuhailun ihanuus. Omenahillotalkoot. Jänisjahti, nuotiokahvit ja kannon vierestä syödyt puolukat. Vesisadelenkki. Haapojen tuoksu, vaahteran lehtien kahina. Kasvimaalta nostettujen porkkanoiden makea maku. Iloa, valoa, väriä, energiaa. Hämärää, hidastusta, huilia.
Sanohan tämä kaikki porukassa ääneen, niin varmasti viereesi on osunut joku takuuvarma Syksynvihaajat ry:n aktiivijäsen. Kesäihminen. Kaamosmasentuja. Ihminen joka rakastaa kevättä, koska kevät tuo kesän. Minä en tykkää keväästä yhtään, en suostu tykkäämään. En ennen kuin koivut ovat hiirenkorvalla. Silloinkin vaan vähän. Harmaata, pölyistä, likaista ja liian kirkas aurinko. Kärsin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti