PERINTEISTÄ.
Joulussa ehkä ihanin juttu on perinteet. Toisaalta se on myös kamalinta. Toiset suorittavat niitä hampaat irvessä ja pakon sanelemina, toiset siksi kun aina niin on tehty. Toiset osaavat muokata perinteitä aikojen muuttuessa ja jättävät pois sellaiset joista ei juuri iloa tai hyvää mieltä liikene. Hirmu fiksua! Lasten syntymän myötä joulut on menneet jotenkin ihan uusiksi. Kaikkea pitää katsella nyt eri kantilta ja miettiä tekemiset, tulemiset ja menemiset hyvinkin tarkkaan. Siis jos jotain haluaa saada aikaiseksi, ylipäätään laittaa jotain joulua kotiin ja viettääkin sitä kotosalla. Mietiskelin eilen illalla, että mihinkähän näistä ryhmistä oikein kuulun. Mitä meidän jouluun kuuluu?
Joulunpyhät itsessään ovat sisältäneet viime vuosina aivan liikaa ramppaamista paikasta toiseen, ja olennaiseen keskittyminen on jäänyt taka-alalle. Kirja ja suklaarasia ja sohvannurkka ovat joutuneet odottamaan Tapaninpäivän iltaa, ja lasten kanssa höntsiminen on vaihtunut kyläilyrumbaan. Kivaa sekin, mutta toisaalta miksi aina pitää kyläillä just jouluna kun on muuten koko vuosi aikaa. Sitähän voisi ajoittaa kyläilyt vaikka kolmelle eri adventtisunnuntaille glögin ja joulutorttujen äärelle? Haudoilla käynti aattona on kylläkin sellainen perinne, jota en ihan helpolla katkaise, vaan mieluummin jätän pois jotain muuta menoa.
Perinteisen jouluostosreissun Tampereelle olen jättänyt jo kaksi vuotta väliin. Enää minua ei näe lampsimassa Hämeenkadulla kauralyhde kainalossa vaan nyt maaseudun myyjäisissä on ymmärretty niiden valtava suosio! Kaupungin kaupat olen vaihtanut kotikunnan pikkuputiikkeihin ja sen mitä niistä ei saa, tilaan nettikaupasta.
Joulukoristeet tuovat ihanaa tunnelmaa kotiin, mutta kaikki pitää vaan ripustaa jonnekin kahden metrin korkeuteen ja vain särkymättömät pääsevät esille. Rautajärven koulun myyjäisistä ostetuilla tontuilla lienee maailman vahvin parta, sillä niitä on kiskottu irti jo urakalla mutta yhä vain sitkeästi pysyvät. Kynttilöitä pystyy polttamaan klo 21.30 jälkeen, ja muuksi ajaksi ne nostetaan takan päälle. Muuten niistä on pureskeltu isoja paloja ja kynnellä raaputeltu kivat kuviot kylkeen. Joulusiivous kuulostaa itsessään jo isolta vitsiltä, elämä kun tuntuu olevan yhtä siivousta aamusta puoleen yöhön. Eikä sillä kuitenkaan ole mitään vaikutusta muutaman tunnin kuluttua: samat lelut on raahattu olohuoneeseen, ulkovaatteita ja kenkiä ripoteltu pitkin poikin keskikerrosta ja koivuhalot kasattu puukorista takan eteen niin, että niistä se roska on kolisteltu karvalankamatolle ja hierottu fleecepusakan edustaan. Ikkunassa himmentimenä toimivat kivasti kymmenet kädenjäljet ja nenäkuviot, jotakin ruutua on myös nuoltu tyytyväisenä. Jostain sitä roskaa ja murua tulee ihan tolkuttomasti etenkin keittiöön. Että ehkä unohdan ne ajat, kun kävin läpi kaikki keittiön kaapit ja pesin ja putsasin oikein kunnolla. Vaikkei ne olleet edes omat, vaan äitykän keittiössä.
Joulukuusi on iso kysymysmerkki. Yleensä se on ollut iso ja runsaasti koristeltu, mutta kuinka sen käy nyt??? Koristeista vuosien saatossa kerätyt lasipallot saavat ainakin jäädä laatikkoon, samoin olkikoristeet ja karkkikepit. Isomummon aikaiset tontut ovat vähän siinä ja siinä, uskaltaako laittaa. Luultavasti meidän kuusi on tänä vuonna pieni ja punainen. Muovipalloja kun saa rauhassa pudotella ja pureksia, niitä löytyy pussillinen tuolta kaapin perältä. Kimallenauhan voinkin jo nähdä vilistävän ympäri taloa pienen miehen juostessa kiljuen sen kanssa eestaas.
Joulumyyjäisiin osallistuminen jäi meidän Kyllikkiryhmältä tänä vuonna väliin, ei vain yksinkertaisesti ollut aikaa tehdä mitään mitä myydä. No, johan sitä parinkymmentä vuotta putkeen on tiskin takana oltukin, ja vieroitusoireet nyt sitten sen mukaiset. Myyjäishulluus neljännessä polvessa on kuulkaas kova juttu! Keskitymmekin nyt kiertelemään myyjäisiä eri puolella pitäjää ja nauttimaan siitä, mitä muut ovat saaneet aikaiseksi. Ensi vuonna lienee sama kaava...Syömispuolella meillä on ollutkin enemmän niitä perinteitä, mutta niitäkin on vuosien saatossa karsittu. Kovasti ihmetyttää se tolkuton ruuan ja herkkujen määrä mikä pitäisi jouluksi valmistaa, kuka ne kaikki syö? Ja vaikka syöjiä löytyisi niin kokkailuaikaa ei. Paitsi yöllä. Ja miksi pitäisi ihan hulluna vetää suklaata kaikissa sen eri muodoissa? Mieluummin vedän tasaista tahtia koko vuoden kuin muutaman päivän kaksin käsin ihan överit.
Taitaa olla parasta, että tänä jouluna annan perinteiden olla, ja katson millaiseksi tämä joulu itsekseen muovautuu. Olkoon siinä sitten tulevien joulujen perinteiden siemenet joista muovataan meidän ikiomat joulujutut. Ilman stressiä. Marttojen neuvoilla mennään: älä siivoa komeroita ellet aio viettää joulua siellä! Toisaalta siinä olisi ideaa, yhden komeron siivoaminen on paljon pienempi juttu kuin ison kolmikerroksisen talon. Koko perheen ahtautuessa vaatekomeron hämärään järsimään kinkkua adventtikynttelikön loisteessa voisi sekin olla ihan ikimuistoinen juttu. Perinneainesta?
Oli miten oli ja tuli mitä tuli, nyt taidan kuitenkin mennä keittämään perinteiset Pentikin Joulukahvit ja laittaa perinteisen Karvakuonot joulumielellä -levyn soimaan.
Jotkut perinteet vaan eivät muutu. TIP TAP!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti