Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Halkomäki: Kuka pelkää mitäkin...


Lapsuuteni yksi suosituimmista leikeistä oli nykyään jo rasistiseksikin leimattu "Kuka pelkää mustaa miestä?"  Koulumaailmassa sille on ollut vaikea keksiä uutta nimeä, ja niinpä sitä leikitäänkin liikuntatunneilla milloin milläkin nimellä. Kun jonain päivänä palaan täältä pullatuoksuisesta kotiäitielämästäni takaisin karttakepin varteen, on minulla tuoda mukanani uusi vakiintunut nimi tälle oman elämäni realityleikille. " KUKA PELKÄÄ SÄHKÖMIESTÄ?"



Eilinen vesisade piiskasi armottomasti olohuoneen ikkunaruutuun. Tuli sellainen hätkähdyttävä nykäsmattimainen Bonvojaats -fiilis ja selkäpiissä karmi pahaenteisesti. Vajaa kaksi vuotta sitten kävi samanlainen ropina. Tuulikin aivan kauheasti. Olin kotona vastasyntyneen vauvan kanssa kahdestaan kun illansuussa talo pimeni äkillisesti. Sähköt poikki. Samalla kuului kauhea mojahdus ulkoa olohuoneen seinustalta sähkökaapista. Otsalampun valossa siinä syöttelin vauvaa ja soitin isääni naapurista hätiin, arvelin sulakkeen poksahtaneen jostakin satunnaisesta syystä. Kun isä pääsi paikalle, sähkökaapista löi komeaa valokaarta rätinän ja paukkeen säestämänä. Jotenkin isä sai pääkatkaisijasta virrat pois ja vaihteli sulakkeita ja napsautteli vikavirtasuojaa oikeaan asentoon. Ei auttanut. Poksui ja suhisi koko sadevettä lainehtiva kaappi. Vesi ja sähköhän on hirmu hedelmällinen yhdistelmä!?!  Lopulta oli luovutettava ja soitettava sähkömiehelle.  No, onneksi eteisen yhteen pistorasiaan tuli virta, joten sain teeveden ja nuudeleita keitettyä siinä vedenkeittimellä. Romanttista iltaa vietettiin kiroillen kynttilänvalossa ja yöllä vauvan hoitopuuhat sujuivat jo tottuneesti otsalampun avulla. Seuraavana päivänä sähkäri vaihtoi uuden vikavirtasuojan hajonneen tilalle ja teki tarvittavia huoltoja. Vesi oli valunut kaappiin yläkautta vietyjä piuhoja pitkin. Sähkötauluista uudempi meni kokonaan vaihtoon koska se oli sulanut sisuskaluiltaan niin pahasti. Rauha palasi maahan ja sähköt koko taloon. Taas kelpasi latailla partakonetta!


Arki ei kuitenkaan sujunut aivan ongelmitta. Jos laitoit vahingossa pyykkikoneen, kiukaan ja hellanlevyn päälle samaan aikaan, pamahti sulake jos toinenkin. Välillä pamahti ilman mitään järkevää syytä. Sähkökaapin alapuolelle kertyi näyttävä keko käytettyjä sulakkeita. Kului muutama kuukausi. Tuli sellainen vesiräntäsadekuuro. Tuli vedet sähkökaappiin. Tuli sähkökatkos mutta tällä kertaa ei sentää talo meinannut palaa. Sähkökaappeja eristettiin lisää. Tilattuja sadesuojapeltejä peltimieheltä ei vaan kuulunut. Niiden saapumiseen meni puolitoista vuotta. Joka kerta vesisateen alkaessa varasin kynttilät ja taskulamput esille.
Kahden vuoden aikana tässä talossa on harrastettu sähkökatkoja jos toisiakin, vedetty roikalla virtaa yläkerrasta alakerran pakastimelle, saunottu puolilämpimässä saunassa ja etsitty pilkkopimeässä muksun jemmaamia taskulamppuja. Osa sähkökatkoista on ollut laajemman alueen ongelmia, suurin osa ihan vaan meidän omia. Viimeksi vikavirtasuojat poksuivat kolmisen kuukautta sitten. Kaivuutöissä yksi ulkovalojohto oli vioittunut ja sepä hajottikin käsittämättömällä tavalla sen samaisen kovanonnen vikavirtasuojan ja pimensi talosta 2/3 kertaheitolla. Taas vedettiin roikalla virtaa. Käämit paloivat sekä meikäläiseltä että siltä miäheltä joka tässä talossa myös asuu. Näin ei vaan voi jatkua! Seuraavana aamuna lähti hätäpuhelu paikalliseen sähköfirmaan ja sieltä tuli pelastava Sähkömies muutamassa tunnissa. Totesi hämmästyneenä, että sähkötöitä voi tehdä kovin monella tapaa. Lupasi tulla joku päivä laittamaan piuhat, vikavirtasuojat ja sähkökaapit sellaiseen sopusointuun, että poikkeustilaolosuhteet loppuvat tästä talosta. Ettei se kelaroikka kuulu enää olohuoneen vakiovarusteisiin. Kuulostaa jo melkein liian helpolta elämältä?

Mitä tästä opimme?
On olemassa sähkömiehiä ja Sähkömiehiä.
Raksahommissa kannattaa säästää mistä tahansa tisain-hanasta tai laulavasta poreammeesta, mutta ei sähkötöistä.
Muuten voi palaa käämi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti