Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

tiistai 13. elokuuta 2013

Puntari: Arki alkoi


Nämä jalat ovat tepsutelleen onnellisina tämän kesäloman. Pitkän kesäloman. Meillähän se alkoi jo huhtikuussa Välimeren rannalta ja jatkui koti-Suomessa aina eiliseen asti.

Tänään alkoi arki. IHANA arki. Menin intoa puhkuen töihin. Kivat oppilaat, kivat työkaverit, kiva työpaikka. Olin reipas, aloitin työmatkapyöräilyn heti. Jonain aamuna voisi juostakin.
Esikoinen meni tänään eskariin, nuorempi päiväkotiin. Sielläkin on kuulemma aivan vaan ihanaa ja kivaa. "Ja äiti, siellä oli salaatin seassa oikein melooniakin". Ei epäilystäkään, he pärjäävät hoidossa loistavasti tuttujen ja turvallisten hoitotätien ja kavereiden kanssa.

S vielä vuorotteluvapailee ja pyörittää kotiruljanssia. Arkea helpottamaan tein sille sentään eilen ruokaa, josta jäi sitten tälle päivällekin. Se kun on perheestä ainoa, joka ei ole yhteiskunnallisten lihapatojen ääressä. Kantarelli-pekonipasta oli muuten hyvää. Kantarellit löytyi keskeltä kotipihaa!

Viikonloppuna mennään mökille varmaan perjantaista sunnuntaihin. Oon jotenkin ihan hurahtanut mökkeilyyn. Tykkään siellä tiskaamisestakin. Päivä menee kivoja hommia puuhastellessa ja tärkeintä on tietysti hyvä ruokahuolto. Lättyjäkin täytyy paistaa ja uutta kaasugrilliä testata. Eilen oli Ikeasta tarttunut miehen mukaan kaikkia mökiltä vielä puuttuvia keittiövälineitä, joten entistä täyspainoisemmin voi mökillä kokkailla ja nauttia olosta. Muutama leppoisa kirja täytyisi hakea kirjastosta pimenevien iltojen iloksi (ja paristot otsalamppuun kaupasta...).  Olisiko kenelläkään hyviä vinkkejä lukulistalle?

Ai niin, en mä ihan vielä suostu sanomaan, että on syksy. Lakkasin varpaankynnetkin viikonloppuna kirkkaalla punaisella. Vielä tulee kauniita päiviä ja sandaalikelejä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti