Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

tiistai 5. helmikuuta 2013

Halkomäki: Rakastaa rakastaa...


Tiina on täällä tasaisin väliajoin muistutellut parisuhdeasioista. Siitä miten täytyy aina välillä ottaa aikalisää itselle ja parisuhteelle, päivittää missä mennään. Eli siis varmistaa, rakastaako se vaiko eikö rakasta... Blogeissa tuodaan usein esille kaikkia ihania parisuhdejuttuja, kuinka menee niin ihanasti ja oma mies on niin ihana ja tuo aina kaikkea ihanaa ja ihanaa ihanaa. Ja käydään yhdessä drinksuilla ja vietetään ravintolailtaa tai hotelliviikonloppua tai kotoisia kynttiläpunaviini-iltoja. Nykyään mä olen lukenut ehkä jopa vähän kateellisena sellaisia postauksia. Täällä takametsien siimeksessä kun moinen on todella harvinaista herkkua. Me käytiin mun miähen kanssa ravintolassa syömässä viime kuussa. Edellisestä kaksin vietetystä illasta (3h) oli yli 10 kuukautta aikaa. Ei täältä niin vaan lähdetä hurvittelemaan! Jos lähdettäisiin trendikkäästi drinksuille, niin pitäisi ajaa Tampereelle mikäli aikoisi päästä kaljakuppilaa parempaan paikkaan viihtymään. Eli ajat tunnin kylille, otat drinksut ja ajat tunnin takaisin. Näppärää ja käytännöllistä!


Me naisethan yleensä tykätään jos meitä vähän huomioidaan tai hemmotellaan. Tai siis tykättäis. Mun miäs ei juuri tuo mulle kukkia. Asiasta toisinaan vähän murisenkin, koska tykkään leikkokukista niin kauhean paljon. Tiinan kanssahan me ollaan jo vuosia haaveiltu sellaista sydämenmuotoiseista suklaarasioista, joita Aku aina tasaisin väliajoin roudaa Iineksen ovelle. Sellainen olisi yltiöromanttinen juttu. Eipä ole suklaarasiaakaan kuulunut. Kukat + suklaarasia veisi varmaan jo tajun...
Kyllä se romantiikka on yleensä revittävä arjesta ja katsottava asioita vähän kierosti sivusta nähdäkseen kaiken takana piileskelevän punaisen sydämen. Yhtenäkin iltana miäs korjasi ja huolsi pyyteettömästi mun rikkaimurin vaikka kello löi yhtätoista ja se oli rättiväsynyt. Tosirakkautta! Eräänä perjantaina se tuli kotiin uuden sähkövatkaimen kanssa ja totesi, että vain parasta vaimolle! Kenwoodia kyllä toivoin ja Electroluxin sain...sama kun toivoisi Mersua ja saisi Fordin, jos miehiseen maailmaan vertaa! Liki neljäkymmentä vuotta palvellut mummon keltainen perintökalleusKenwood sai väistyä eläkepäiville kakkospeliksi. Kyllä mä olin onnessani!!! Ja miten hyvä se vatkain olikaan! Eikä siinä vielä kaikki! Miäs tuli nyt kotiin Pariisin työreissulta. Tuliaisina rasiallinen ihkuja macaron -leivoksia ja SE SYDÄMEN MUOTOINEN SUKLAARASIA!!! OMG!!! Jotain se on oppinut? Meinasin pyörtyä!!! Ihania ranskalaisia suklaakonvehteja... En ole vielä edes raaskinut avata rasiaa, kun täytyy sitten tarjota niitä Tiinallekin. Se kun on niin vihreä kateudesta ettei saa myrkytykseltään sanaa suustaan. Niin monta vuotta kun olen tuota rasiaa toivonut ja nyt sen sain, niin ihan tässä tyhjiössä ollaan. Mistähän sitä sitte haaveilisi???

No, nyt ei tartte ainakaan vuoteen miettiä että rakastaakohan se.

Rakastaahan se, pakostikin!

2 kommenttia:

  1. Kateellisena luen sun juttuja ...mutt silleen hyvästi kuitenki
    Voi nauti niistä pienistä jutuista siellä takametsissä !
    vaikka mulla onkin nyt ihan ok , niin jotain silti puuttuu.

    VastaaPoista
  2. Joo, tää oli tällainen pieni kiva siivu parisuhteen ihanuutta! ;) Sitä toistakin puolta löytyy kyllä niin riittävästi,että siitä aiheesta saisi vaikka ihan oman plokin perustettua! Yrittäjän vaimon arki on sellaista yh -arkea, mutta onneksi se on toistaiseksi sujunut! Niin kuin Tommy T. kirjoitti, ihminen tarvitsee ihmistä...

    H

    VastaaPoista