Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

torstai 6. lokakuuta 2011

Puntari: Yhdistelmäharjoitus


Tiistaina kävin aamulenkillä pyörällä. Siis PYÖRÄLLÄ! Kuuden viikon ajotauko rauhoitti nivusen ja kivut olivat enää kaukainen muisto vain. 23 kilometriä kauniissa kuhmalahtelaisissa syysmaisemissa (ns. Nuuruslahden lenkki, aivan mahtavia taloja + järvenrantamaisemia) teki terää. Ajattelin, että tässä on nyt oikein tehoviikon paikka kuntoilun suhteen.

Vaan eilen aamulla kun heräsin, niin päätä särki, niska oli jäykkä ja kuumemittari näytti 39,4. Että se siitä tehoviikosta. Olin saanut kuumeen, jonka kersat ja mies jo aikaisemmin tällä viikolla.
Ja kun aikuinen on kipeä, hän on kipeä. Lappaa kahvinkeittimeen kaksi suodatinpussia ja pistää uunin päälle ihan muuten vaan. Höyrypää. Joten ei tässä ihan ihmeitä ole pystynyt tekemään. Särkylääkkeitä naamariin ja valvova silmä lapsissa, etteivät ihan koko kämppää tuhoa.


Kehitin kumminkin sellaisen yhdistelmätreenin, että katselin (jonkun ulkomaisen pyörälehden mukana tullutta) pyöräilyvideota. Se oli joku ranskalainen DH-kuski, joka antoi vinkkejä pyörän kanssa pärjäämiseen. Vaikka meitsi ei ihan varsinainen DH-kuski olekaan (kerran laskenut alas Sappeen ja Tahkon rinteet), niin ainahan noista voi jotain pientä vinkkiä saada takaraivoon, että mihin suuntaan ohjaustankoa kuuluu kääntää ja mihin suuntaan menee kuski, kun viiletetään kivikkopolkua alamäkeen.
Yhdistelmäharjoituksen videosessiosta tekee se, että samalla kun katselin videota opettelin neulomaan palmikkoneuletta. Joka olikin yllättävän helppoa. Ja nyt tekeillä on yksi neuletyö pukinkonttiin (palmikkoneuleiset pyöräilyhousut Sakarille, eiks ookin söpöä!? Älkää vaan kertoko sille...).
Veikeää tässä kuumeilussa on se, että kroppa on kuin hakattu, vaikka ei tee mitään. Päivät ovat yhtä tylsyyttä. On tarvinnut ihan keksimällä keksiä tekemistä, jossa ei rasitu, mutta saa ajan kulumaan (ja meneillään on siis toinen kuumepäivä, mitä jos tätä kestää viikon?).
Aamukahvilla kun lueskelin Hiltusen Paavon plokia, niin sain kunnon naurut sinne linkitetystä Matti Näsä -videosta. Siitä tulikin mieleen, että Kummeli-klassikot täytyisi kaivaa jostain esiin. Tässä kuumetokkurassa voisi irrota vielä tavanomaista paremmatkin naurut!

2 kommenttia:

  1. Nykyajan nuoriso ei kuulemma enää tunne Kummelin hokemia. Huolestuttava tilanne, joka pitäisi korjata lisäämällä Kummelin Kyllä lähtee-DVD:n katsominen opetusohjelmaan :D

    VastaaPoista
  2. Täytyykin pitää toi karmiva fakta nykypullamössösukupolvesta mielessä, jos joskus elämänsä aikana joutuu/pääsee vielä johonkin opetussuunnitelmatyöryhmään.
    Hanna on kyllä kantanut oman kortensa kekoon tässä asiassa, mä luulen että sen yläasteen biologian tunnit ovat pohjautuneet pitkälti mitoosiin, meioosiin ja mitokondrioosiin Keinosen ja Östermalmin oppien mukaan.

    Kyllikkien ikiaikainen mottohan on lainattu suoraan Sadulta ja Tuijalta:
    "Ekoilla treffeillä ei anneta ikinä".

    Eikä oo annettu. Ainakaan kovin monelle ;)

    VastaaPoista