Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

maanantai 13. helmikuuta 2017

Halkomäki: Listaykkösenä sikahyvä soppa

Moiskis!

Vähänkö on ollut hiljaista täällä Maitolaiturilla! Joo, kaikenlaista arjen kiemuraa ja toisaalta sellaista elämää, ettei tapahdu mitään ihmeellistä. Kotona ollaan ja aika lentää kuin siivillä, nyt jo mennään hyvää vauhtia helmikuuta.
Ajattelin tulla pikaisesti laittamaan tänne mielettömän mainion soppaohjeen! Kuvaa siitä en innostuneisuuteni vallassa muistanut ottaa. Tämä on taas niitä uusien ruokien kokeiluja ja tällä kertaa myös uusien raaka-aineiden kokeiluja. Fenkoli, tuo mysteerinen mötikkä. Oletko maistanut? Tähän soppaan se istuu kuin valettu ja tuo oman ihanan erikoisen vivahteen. Vähän etukäteen mietin, että miten muutenkin omituisella rakenteella varustettu sosekeittopohjainen soppa uppoaa mukuloihin, mutta Saku ilmoitti saman tien, että tässä on hänen uusi lempisuosikkisoppansa! Että kertaheitolla listaykköseksi!

Ainoa miinus tässä keitossa on, että tämä kuuluu oikeastaan niihin kerrasta huiviin -keittoihin, eli ei parane lämmiteltäessä. Pitää tehdä sopiva satsi syöjiin nähden. Nuudelit imevät nesteet ja muuttuvat lötköiksi, ja keitto muuttuu muusiksi kun liemi häviää. Toki tuon pohjan voisi tehdä nuudeleita vaille valmiiksi ja aina lämmittää siitä sitten annoksen aina tarvittaessa ja lisätä nuudelit vasta tuolloin. Näin sitä voisi hyödyntää useammallekin päivälle.
Tästähän toki voi tehdä myös ihan kasvisversion. Sekaan sopisi myös Koskenlaskijajuusto, tai kookosmaito, täytyy niitäkin kokeilla! Ja varmaan myös paprika. Bataattikin. Ja mitä näitä nyt on...


SOPPA

400g maustamattomia broilerisuikaleita
1l vettä
2 kanaliemikuutiota
1 reippaan kokoinen sipuli
4-5 valkosipulinkynttä
1 fenkoli
3-4 isoa porkkanaa
chilijauhetta maun mukaan tai tuoretta chilipaprikaa
ruokaöljyä
3 munanuudelikiekkoa
muutamia kierroksia mustapippuria myllystä

1. Kuori ja paloittele porkkanat, sipuli sekä fenkoli. Kuumenna kattilassa öljyä ja kuullota niitä hetki. Lisää chili.
2. Kaada vesi kattilaan, ja kun se kiehuu niin lisää kanaliemikuutiot. Keitä kasvikset pehmeiksi.
3. Ruskista broitsufileet pannulla öljyssä tai voissa.
4. Soseuta keitto sauvasekoittimella (lisää sulatejuusto ennen sitä jos käytät...) ja lisää broitsusuikaleet keittoon. Mausta mustapippurilla.
5. Lisää nuudelit murusteltuna keittoon ja sekoita. Keitto on valmista syötäväksi noin kolmessa minuutissa!
6. Kattila pöytään ja herkuttelemaan!



Huomenna vietetään Ystävänpäivää ja Puntarin pulkkamäki kutsuu meitä. Odotettavissa siis vauhtia ja naurua, kahvia, pullaa ja rutkasti raitista ilmaa!
Mukavaa päivää myös sulle!!!

lauantai 4. helmikuuta 2017

Puntari: Tavallista talvielämää

Tammikuu oli ja meni! Ja nopeasti! Muistan, kun pari vuotta sitten työkaverini Niinan kanssa tuskailtiin, että tammikuu on oikea kitukuukausi, joka kestää ja kestää...
No ei kestänyt tänä vuonna. Oli ensimmäinen ja oli viimeinen päivä ja sen välissä joku aikahyppy. Toisaalta ihan hyvä näin: yhtäkkiä huomaa, että on helmikuu ja hiihtolomaan enää 3 viikkoa.

Touhukasta on ollut.
Vastapainoa hektiselle työelämälle ja lasten asioiden hoitamiselle oon hakenut aktiivisesti liikunnan parista. Aluksi lenkkipolulle tai kuntopyörän selkään piti lähes pakottaa, nyt tilanne on jo toinen. Mieli kaipaa päivittäistä liikuntaa ja ajatustasolla täytyy välillä lyödä jarruja pohjaan, ettei mene ylirasituksen puolelle. Aika nollista syksyisen keuhkoklamydian ja keuhkokuumeen jälkeen tässä ollaan kuitenkin lähdetty.

Liikunnasta seuraa mielenkiintoisia sivuvaikutuksia. Kun perheen mamma sporttaa illat, niin kotityöt seisoo aika tehokkaasti. Toki Sakari hoitaa urheasti tiski- ja pyykkikoneen täyttöä ja tyhjennystä, mutta silti moni homma (sellainen arkielämän sivutuotteena tapahtuva raivaus ja tavaroiden järjestely) jää vähän huonommalle huomiolle. Ehkä tähänkin tottuu :D
Ruokajuttuja oon viilannut siten, että nyt yritän ennakoida ns. ruuhkapäivät (lähdetään heti töiden jälkeen harrastuksiin) ja tehnyt jo edellisenä päivänä sellaista ruokaa, joka riittää useammalle päivälle. Se on tuonut positiivista muutosta.
Etsin tätä varten myös uusia ruokakokeiluja ja tuli testattua ensimmäistä kertaa mm. jauhelihaperunasoselaatikon tekemistä itse. Ja tuli meinaan hyvää (hyvästi Saarioisten valmislaatikko!).
K-ruoka-lehdestä nappasin siemenillä kuorrutetun uunilohen ohjeen ja se singahti heti suosikkiruokien joukkoon.
Ohje on yksinkertainen:
- Mausta lohifile suolalla ja pippurilla. Sivele pintaan reilu kerron tulista (Pirkka) sinappia. Levitä päälle puoli pussillista salaattisiemensekoitusta. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.
Tee kaveriksi perunamuusia ja kermaviilikastiketta ja raikas salaatti.

Töissä kokeilin tämän viikon ajan oppilaiden kanssa pulpetitonta viikkoa. Lapset opiskelivat lattialla jumppapatjoilla, tyynyillä ja jumppapalloilla. Välissä pidettiin taukojumppaa, käytiin juoksemassa rappusissa ja lisättiin liikuntaa muutenkin. Oli ihan mukava kokeilu, josta oppilaatkin tykkäsivät. Tällaiset uudet jutut tuo omaankin työhön aina voimavirtaa.
Voimavirtaa haen myös 4 kuukauden "itsetutkiskelujaksosta", jota varten ostin netistä Unelma itsestä -työkirjan. Sen avulla kartoitetaan oman elämän vahvuuksia ja toisaalta niitä kehittymiskohteita. Erityisesti tykkään siitä, että kirjassa pohditaan myös menneisyyden vaikutusta tähän päivään ja kaivellaan esimerkiksi lapsuuden ruokailutottumuksia.
Katsotaan, millainen tulos neljän kuukauden päästä on nähtävillä, vai porskutetaanko täällä samalla mallilla kuin aina ennenkin.

Nyt lähden ottamaan kakkua uunista. Uusi resepti kokeilussa, joka täytyy jakaa tännekin, jos on onnistunut. Kyseessä on sellainen "kaikki aineet sekaisin"-kakku, jonka leipominen onnistuu perheen junioriosastoltakin.



tiistai 24. tammikuuta 2017

Halkomäki: Metsästä pöytään


Hirvi, tuo metsiemme kuninkaallinen kruunupää! Meidän ruokapöydässä otus on näytellyt pääosaa jo varhaisista lapsuusvuosista lähtien, ja yhä edelleen se on parasta lihaa mitä tiedän! Luomua ja lähiruokaa. Äidin tekemä hirvisoppa tai -pata, isän valmistamat hirvipihvit kermasipulikastikkeessa. Hirvipaisti. Ja vaikka mitä. Yllättävän monelle hirvi, tai riistalihat yleensäkin, ovat täysin vieraita raaka-aineita keittiössä. Meille taas oli aikanaan eksoottista ostaa lihaa kaupasta, silloin harvoin kun sitä johonkin ruokaan jauhelihana tarvittiin. Pieninä nööseinä oltiin jo Tiinan kanssa metsästysmajalla nylkemässä hirviä isän mukana, eli jollain umpitylsillä puukontapaisilla siellä eroteltiin luita nahkoista ja kalvoista. Lopulta oppi meni pitkälle ja meille karttui siellä sekä kotikeittiössä iän myötä melko kiitettävä lihojenkäsittelytaito.


Hirvi tykkää hauduttamisesta ja lempeästä lämmöstä. Se suorastaan rakastaa leivinuunia ja sen jälkilämpöä! Meillä kun on keittiössä tuollainen takkaleivinuuni, niin sinne on helppo laittaa lihat tai vallan pata-ainekset hautumaan. Kovassa lämmössä äkkipikaisesti valmistettu palapaisti menee helposti kategoriaan PURUKUMILIHA, kokeiltu on. Myös liian kuumassa tai kauan paistettu hirvipaisti on kuivaa ja valjua. Moni yrittää liotella hirvestä sitä voimakasta riistan makua pois erilaisten marinadien avulla, mutta minusta se on jotenkin pöljää. Metsän elävän pitää maistua metsän elävältä. Nautaa saa lähisiwastakin! Riistaruuista suosikkejani ovat myös peura ja villisika. Jäniksiin en niin ole saanut makua, vaikka niitäkin meillä on silloin tällöin syöty. Tämä johtunee ehkä siitä, että jänikset ovat liian suloisia syötäviksi...


Riistaruoka on yksinkertaista ja liha kaipaa kaverikseen puhtaita suomalaisia perusmakuja. Peruna, porkkana, punajuuri, sipuli ja valkosipuli. Suola, pippuri, laakerinlehti. Sen metsäisiä ystäviä ovat katajanmarja, puolukka, karpalo, suppilovahvero ja mustat torvisienet. Lisäksi voita ja kermaa. Ei oikein voi epäonnistua! Keralle pataleipää tai ruisleipää, juomaksi hyvä punaviini tai olut vesilasin vierelle. Ai nam!



Näissä kuvissa valmistui jostain reseptistä sovellettu hirvi-punajuuri-suppilovahvero-omenapata, joka loppuhuipennukseksi sai sekaansa fetakuutioita. Toimi!

torstai 19. tammikuuta 2017

Halkomäki: Keittokirjan lisälehdillä


Viime päivinä ollaan äidin kanssa vietetty sellaista arkistonhoitajaelämää. Istuttu meidän keittiön pöydän ääressä tutkimassa vanhoja keittokirjoja ja reseptejä. Edessä kahvimuki ja pinoissa ruskealla voimapaperilla päällystettyjä isomummuni keittokirjoja. Samaisen Hilman, pitokokin, josta kirjoitin aikaisemmin Martta-asiaa. (Klik!) Pinon suurimmat kirjat ovat tutut Keittotaito sekä Kotiruoka, mutta muutama pienempikin mahtuu joukkoon.


Kotiruoka vuodelta 1913, kun Hilma oli juuri avioitunut Fransin kanssa ja sukunimeltään Sivula.

Muistiin on kirjoitettu myös Kyllikin kakku. Pitääkin kokeilla!


Hilman keittokirjojen avaaminen on aina sukellus historiaan. Ei pelkästään siksi, että ruoka- ja leivontaohjeet ovat vuosien saatossa muuttuneet, vaan myös kaiken kirjoihin talletetun oheismateriaalin vuoksi. Sivujen välissä ja ruskean voimapaperin taitteissa ovat säilyneet niin kahvikutsukortit, hääkutsut, kuolinilmoitukset, postikortit, joulutervehdykset, lauluvihkot, lehtileikkeet kuin kokouskutsutkin. Kirjojen kansilehtiin on liimailtu mietelauseita ja kirjattu ylös lääkkeiden nimiä aina pukamavoiteista hevosen hiertymiin, sian lääkkeeseen (etikkaa maidon sekaan, sama lääke sopii angiinaan), niveltulehduksiin ja lasten ihottumiin.
Kirjojen kieliasu on nostalgisen hurmaava, pidetään kahvikekkereitä ja leivotaan kaakkuja joihin tulee suudaa ja kristallisokeria. Toisaalta sieltä löytyy ruhojen paloitteluojeet niin kanalle, lampaalle kuin naudallekin.
Tarkoituksenamme on ollut selailla sopivia ohjeita kesän Sadan sortin päiväkahveille, mutta todellisuudessa suurin osa ajasta on mennyt näihin kirjojen välissä piileviin aarteisiin tutustuessa.




Haapamäen Kartanon vaarin hautajaisten muistovärssykin on pysynyt tallessa!

Isoisomummulle Ruotsista lähetetty kortti!

Sukulaismies tämä herrastuomari.



Yhden Sivulan kaupan keskeneräisen rätinkivihkon sivuille Hilma on kirjoittanut reseptejä, mutta ainakin käsialan perusteella myös joku toinen on vihkoa täyttänyt. Vihkon loppupuolen resepteihin Hilma on tarkkaan kirjannut lähteet; mistä resepti on saatu, keneltä, millainen historia sillä on jne. Monia eri leivontakilpailujen voittajareseptejä vihkosta löytyy myös.






Kirjoja selatessa ei tarvitse ihmetellä, mihin ennen vanhaan ihmisten aika kului. Kaikki piti tehdä itse, alkaen voista, jauhoista, kermasta, perunajauhoista, korppujauhoista ja hienosta sokerista. On siinä ollut askaretta Hilmallakin pitokokkina! Ja sitten puulämmitteisissä uuneissa paistaa kaikki. Kun ei ollut kylmäsäilytystiloja, niin kotileivonnaisissa suosittiin hyvin säilyviä sortteja, eli korppuja ja pikkuleipiä. Äidin kertoman mukaan Hilmallakin oli komerossaan suuri peltirasia, jossa hän pikkuleipiä säilytti.



Erään keittokirjan välistä löytyi pieni taitettu paperi, joka paljastui kutsuksi. Naisylioppilaiden kristillinen yhdistys kutsui koolle maamme oppikoulujen tyttöjä yhdenteentoista kesäkokoukseensa Oriveden kansanopistolle kesäkuussa 1919. Siis melkein sata vuotta sitten! Tervetulleita olivat 14 vuotta täyttäneet oppikoulujen tytöt, ja osallistumismaksu oli 40 markkaa.
Kokouksen tarkoituksen kuvaus herätti meissä suurta hilpeyttä. Me tällä 2010 -luvulla elävät ihmiset kun valittelemme ainaista ja kasvavaa kiirettä pirstaleisessa maailmassa ja etsimme sen vastapainoksi sopusointua ja eheyttä mitä erilaisemmin tavoin. Mitä tekivät nuoret naiset viime vuosituhannen alussa? Elivät suuren rikkinäisyyden ja kuumeisen kiireen aikaa, kaivaten sisäistä sopusointua ja eheyttä!





Keittokirjan lisälehdiltä löytyi siis meitä kaikkia helpottava tieto. Oli aika mikä tahansa, niin kiire on  ja ihmismielet rikkinäisiä. Jokaisen aikakauden ihmisillä kuitenkin melko lailla samat murheet, mittakaava ja asiayhteydet vain vaihtelevat. Nelipäiväisessä kokouksessa vaikutti olleen niin tiukka päiväohjelma, että kiirettä sielläkin piti.  Toki väliin mahtui myös asiaan kuuluvia hartauksia.
Sitä, oliko Hilma kokouksessa, emme tiedä. Edellisenä vuonna hän oli juuri menettänyt sekä miehensä Fransin että molemmat pienet lapsensa, Taiston ja Helenen. Aikansa edistyksellisenä naisena ja yhteiskunnallisesti aktiivisena ihmisenä hän saattoi hyvinkin olla osallistujana.


Vanhoissa keittokirjoissa on paitsi näitä hauskoja yllätyksiä, myös todella paljon tietoa ja oppia kotitalouksien hyödyksi. Mitä niistä ei löydy, sitä ei tarvitse osata! Onko sulla hyllyssäsi vastaavia aarteita menneiltä sukupolvilta? Pidä tallessa!

Tähän loppuun laitan vielä hiukan helpotusta kaikille perheenemännille, jotka painivat ikuisen ruokalistaongelman kanssa. Joku on miettinyt valmiiksi listan juuri talviajan ruokavaliota ajatellen! Myös potilaille löytyy omia ruokavinkkejä tällaisen tautisen ajan avuksi. Hiiteen pitsa ja purilaiset, vanhassa vara parempi! Satavuotiaan Suomen alkutaipaleella syötiin yksinkertaisesti mutta hyvin!

Siitä sitten vain kokkailemaan viikonlopuksi talvisia herkkuja!









lauantai 14. tammikuuta 2017

Puntari: Arjen aloitusta






Maanantaiaamuna taisin huokaista aika syvään, painaa leuan rintaan ja suunnata kohti uusia pettymyksiä...siltä ainakin vuoden ensimmäisen arkiviikon alkaminen tuntui. Vaan tällä kertaa saikin ihminen yllättyä positiivisesti!
Vaikka kalenteri näytti ylibuukatulta synttäreineen, harrastuksineen, oikojakäynteineen, palavereineen jne, niin eilen rojahdin sänkyyn varsin tyytyväisenä mukavan viikon jäljiltä.
Hengissä selvittiin!

Oikeastaan oli ihan kivaakin vaikka kiirettä piti. Työt asettuivat heti omaan uomaansa, oppilaat vaikuttivat levänneiltä ja motivoituneilta, aloiteltiin yhtä mielenkiintoista projektia ja päästiin liikunnassa luistelemaan. Varsin mukava kouluviikko, vaikka netti olikin koululta alkuviikon poikki. Onnistumisten piikkiin pystyi laskemaan myös sen, että kukaan maanantaisella käsityötunnilla ei alkanut itkeä, vaikka se silmukoiden luominen ja neulominen ei ihan heti välttämättä onnistunutkaan. 

Eilisen päivän huippuhetki oli Mairen oikojakäynti. Alaraudat poistettiin jo nyt ja oikoja kertoi, että niskavedon suhteen mennään myös loppumetreillä. Sitkeä ja sinnikäs jokapäiväinen rautojen pitäminen on muokannut purukalustoa todella nopeasti, ja oikomishoitoa ei enää kauan tarvitse jatkaa. Kyllä meitä molempia hymyilytti, kun päästiin terkkarin ovesta ulos.

Illan kahvakuulatunti toi eilen hien totaalisena niagarana pintaan. Etenkin jalkasarja oli sellaista henkistä kärsimystä, mutta siitäkin selvittiin. Kotona saunan lauteille kipusin tutisevin jaloin ja mietin jo, miten selviän ensi viikon tunnista. Tuliko suunniteltua vähän liian heavy ohjelma heti vuoden avauskerralle... :-D

Liikunnasta on tullut mukavaa energiaa ja uutta virtaa tähän alkuvuoteen. Meidän paikallinen urheiluseura täyttää 90-vuotta maaliskuussa ja haastoi kaikki jäsenensä liikkumaan 90 kilometriä siihen mennessä. Kilsoja kerätään kilsajahti.fi-sivustolle ja kummasti se vaan motivoi lähtemään kävelylenkille, kun saa sen päätteeksi kirjata suorituksia johonkin ylös. 
Tänään aamulla kävelin 5 km lenkin josta osan metsässä hakkuu-uraa pitkin. Oli tosi kaunista, kun puissa oli ohut lumikerros. Längelmäveden rannassa oli hiiren hiljaista. 
Suosikkilenkkini on kuitenkin Laipan erämaan reunaa osittain menevä metsäpolkua ja tietä yhdistelevä 10km lenkki. Ehkä huomenna aamusta sitten sinne...nyt on kyllä niin petollisen liukasta, kun lumikerroksen alla on jää, että varovainen saa olla.

Tällä viikolla juhlittiin Saiman 8-v synttäreitä. Maanantaina olivat kylässä kaverit koulusta ja menoa ja meininkiä riitti iltapäivän ajan. Sakari päivysti tilannetta urheasti ja järjesti makkaranpaistoa ja muuta aktiviteettia siihen asti, että pääsin töistä (en pitänyt mitenkään kiirettä...). Mun tehtäväksi jäikin sitten klassikkoleikin vettä kengässä opettaminen.
Tiistaina tarjottiin isovanhemmille kahvit, salaatit ja patongit. Päädyttiin tällaiseen suolaiseen juhlatarjoiluun, koska joulu herkkuineen oli niin lähellä ja kaikilla mielessä vähän kevyempi vuoden aloitus. Suklaakonvehdit tietty kuuluivat jälkiruuaksi. 
Lahjaksi Saima sai kaikkea mukavaa. Mieluisin taisi kuitenkin olla mummulta ja tädiltä saatu Munsalan kansallispuku, jolle varmasti näin Suomi100-vuonna tulee runsaasti käyttöä. Pientä tuunailua puku vaatii, mutta sopii kyllä tyyliltään Saimalle kuin nenä päähän!

Sellaista vuoden ensimmäiseen arkiviikkoon. Huomenna vielä vähän lisää synttärijuhlintaa ja liikuntaleikkikoulun pitämistä 3-6-vuotiaille. Tänään heräsin aamulla kurkkikipuun ja päänsärkyyn, mutta toivottavasti kyseessä on vain ohimenevä oireisto ja tammikuu saa jatkua hyvissä tunnelmissa!


torstai 12. tammikuuta 2017

Halkomäki: Kukkopillitalon kakkuohjeita ja aamun ajatusvirtaa


Terveiset täältä kukkopillitalosta! Nyt jo kolmatta vuorokautta myrskypuuskat pistävät parastaan ja vanha talo mäen päällä saa siitä oman osansa. Viimeiset kaksi yötä on mennyt meni aika hatarilla unilla. Viime yönäkin yläkerrassa vinkui ja ujelsi, vihelsi ja ryskyi vimmatusti kun tuuli pamautteli massaansa täydellä voimalla talon päätyyn. Siinä sitten pimeydessä itsekseni mietiskelin, että lentääkö ne ikkunalasit sisään nyt vai heti. Ihme kyllä, toistaiseksi vielä ehjinä! Mutta niin kauhea konsertti oli läpi yön, että koko porukka nukkui huonosti. Kukkopillitalo. Ja kyllä, sähkökatkoja odotellessa!


Hatarista unista ja vähän väsyhköstä naamataulusta saankin sitten kivan aasinsillan...kakkuihin! Väsyneenä kun usein tekee mieli makeaa, eiks je? Onneksi tänäänkin kaapistä löytyy vähän joulusuklaiden jämiä....
Ennen joulun pyhiä leivoin muutaman kakun myyjäisiin ja pyhien mentyä leivoin lasten kanssa kotiinpaluukakkua. Nämä kaksi eri kakkua painivat sarjassa superhelpot ja nopeat. Sekoitellaan vaan! Ja helposti muokattavia ovat myös. Niitä harvoja leivonnaisia mitä lastenkin kanssa saa ilman suurempia hermoromahduksia tehtyä. Ja mikä parasta, näiden kanssa ei oikein voi epäonnistua!



Maustekakku


200g voita
5dl vehnäjauhoja
3 374dl sokeria
1 1/2tl ruokasoodaa
1tl kardemummaa
1tl kanelia
1tl inkivääriä
1tl pomeranssinkuorta
1tl neilikkaa
1/2tl maustepippuria
2dl maitoa
2 munaa

Sulata voi ja jäähdytä. Sekoita kuivat aineet keskenään. Riko munien rakenne kulhossa, lisää maito ja voisula, kaada kuivien aineiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
Voitele ja jauhota 2 litran rengasmallinen kakkuvuoka, kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta.
Paista 175c uunin alimmalla tasolla 55-60 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla, mutta varo paistamasta liian kuivaksi.
Anna kakun köllötellä vuoassa 15 minuuttia ennen kumoamista. Jäähtyneen kakun päälle voit sihdata tomusokeria tai laittaa samaa päällistä kuin seuraavassa ohjeessa mainitaan. Kakku säilyy hyvin peitettynä jääkaapissa ainakin viikon.


Kahvinen kotiinpaluukakku


250g voita
1dl kaakaojauhetta
1dl vahvaa kahvia
3dl sokeria
200g jogurttia (kahvi, maustamaton, tms.)
3 munaa
5dl vehnäjauhoja
(pähkinä- tai mantelirouhetta)
1,5tl kanelia
1,5tl inkivääriä
1/2tl neilikkaa
2tl leivinjauhetta
1/2tl suolaa

Sulata rasva, lisää kaakaojauhe ja kahvi, sitten sokeri, jogurtti ja munat. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (n. 2l) ja paista 200c 45 minuuttia tai kunnes kakku on tikulla kokeiltaessa kypsä. Anna jäähtyä.

Kuorrute
(riittää kahteen kakkuun)
100g tummaa suklaata
1prk (397g) kondensoitua maitoa
koristeeksi marjoja

Paloittele suklaa, kuumenna kattilassa maitoa ja suklaapaloja kunnes suklaa on täysin sulanut. Älä keitä. Valuta hieman jäähtynyt kuorrute kakun päälle ja koristele marjoilla.


No mites se uusi vuosi on sulla vierähtänyt käyntiin? Onko hyvät pöhinät? Meillä ollaan rauhaksiin palailtu arkeen ja sopeuduttu etelän elämään ja vähäiseen lumeen. Onneksi meidän kotiinpaluupäivänä oli täälläkin taas pakkasta ja maa valkoisena, ja siitä eteenpäin saatiinkin kunnon lumipyryä ja pakkasia muutaman päivän ajan. Kiva on olla kotona ja käynnistellä harrastuksia ja punoa juonia uudelle vuodelle. Loma pohjoisessa meni sairastupaa pitäessä, mutta oli silti hyvä loma!

Olen kyllä ihan hirmuisen innoissani tästä alkaneesta Suomen synttärijuhlavuodesta! Kerrankin Suomessa tapahtuu jotain isosti, ja aina Hangosta Petsamoon juhlitaan kokonainen vuosi. Tai no ei ihan Petsamoon, mutta sinne päälaelle kuitenkin. Jotenkin tuntuu että suomalaiset on aika vaisuja juhlijoita, jos verrataan vaikka tuohon läntiseen naapurimaahamme. Nyt meillä on kyllä näytön paikka!  Aitoossa meillä Martoilla on muutamia juhlavuoden tapahtumia, joista eniten odotan heinäkuisia "Sadan sortin päiväkahveja", jotka tarjoillaan Martan päivänä täällä upeimmassa mahdollisessa miljöössä, Knaapin tilalla. Juuri siellä, missä minä lapsuuteni olen viettänyt lehmien keskellä ja navetan puuhissa Sirkka-emännän kanssa. Kokonaan remontoidut rakennukset ja kaunis pihapiiri huokuvat vanhan ajan kartanotunnelmaa ja ovatkin näin upea paikka juhlakahveille. Valmistamme sinne tosiaan sataa erilaista tarjottavaa sadan vuoden herkkukimarasta. On siinä puuhaa, mutta yhdessä tekeminen on niin tosi mukavaa! Ja muitakin mukavia tapahtumia täällä piisaa. Kyllikit koittavat erityisen aktiivisesti kiertää kotiseudun juhlavuoden kekkereitä helmat hulmuten, joten raporttia pukkaa tänne plokiinkin varmasti kerran jos toisenkin!


Muuten vuosi on vailla sen suurempia suunnitelmia. Mitään isompaa ei ole tiedossa henkilökohtaisella tasolla, katsotaan mitä elämä tuo tullessaan. Tarkoitus olisi pitää hyvää huolta perheestä, läheisistä ja parempaa huolta itsestä kuin aikoihin. Etenkin sydämestä. Se on raasu ollut lujilla. Toivon terveyttä, iloa ja tasapainoista elämää. Onnihan minulla jo onkin!
Jos jotain oikein todella saisi toivoa, niin toivoisin positiivisia turvapaikkapäätöksiä ystävilleni ja kaikille muillekin jotka sen vilpittömästi tarvitsevat. Ja muutamalle ystävälleni ja ystävän läheiselle toivoisin erityisesti terveyttä, erityisesti!!! Halit M&J!!!

Tämäkin alkanut vuosi on täynnä asioita, joista olla kiitollinen. Edelleenkin. Ihmisistä, jotka ovat ympärilläni, lähelläni, olen varmasti eniten kiitollinen. Lapset, puoliso, siskot, perhe, suku, ystävät, tuttavat, ihanat appivanhemmat ja miehen puolen sukulaiset, kotikylän väki. Kaikki mieleenpainuvat kohtaamiset tuntemattomienkin ihmisten kanssa ovat suuri ilonaihe. Terveys. Koti. Rauha. Suomi. Elämä. Kaikki hyvin!



Elämä on muuttunut paljon viimeisten vuosien aikana. Nyt alkaa tyyntyä. Olen jo viimeisten viiden vuoden aikana aloittanut kokonaisvaltaisen karsimisen. Tavaroista, harrastuksista, tekemisistä, menemisistä. Yksinkertaistaminen tuo uutta tilaa ja rauhaa. Antaa voimia ja uusia näkökulmia. On vapauttavaa keskittyä olennaiseen ja siihen, mikä tuo oikeasti iloa ja tuntuu tärkeältä juuri nyt. Viimeisenä ajattelin tämän vuoden aikana keskittyä omaan mieleeni, ja karsia sieltäkin pois turhaa kuormaa. Olen aina ollut kova huolehtimaan ja vähän murehtimaankin. Yritän päästä eroon siitä, ettei minun tarvitse ihan kaikkea huolehtia, eikä kaikkia maailman murheita, sotia ja vääryyksiä kantaa painolastinani. Asiat, joihin en voi mitenkään vaikuttaa, saavat tulla ja mennä. Mutta ei jäädä. Keskityn hyvään ja kannan sitä mukanani. Vähemmän on todellakin enemmän!
No, tuo ajatustaso ei ole ihan helppo juttu minulle. Mutta onneksi matka on jo hyvässä vauhdissa, monttuineen ja mäkineen!

Toivon sinullekin lukija siellä, mitä parhainta alkanutta vuotta 2017.
Myös sitä terveyttä, iloa ja tasapainoa elämään!
Tehdään tästä hyvä vuosi! Suorastaan erinomainen!

Maitolaiturilla meno jatkuu entiseen malliin, olemme Tiinan kanssa tosi iloisia kaikista teistä jotka täällä vierailette! Teitä on kuitenkin useampi sata!!!



HALIJAPUSU!





sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Puntari: Mikä mua vaivaa?

Eilen purin ahdistuneena tuntemuksiani miehelleni.
Mikä mua oikein vaivaa? 
Syksy ja alkutalvi on ollut outo, siis kirjallisuusmielessä. Siinä missä aikaisempina syksyinä luen kirjoja liukuhihnalta, tänä vuonna ei ole oikein mikään kolahtanut. Koskaan aiemmin en oo jättänyt näin montaa kirjaa kesken kuin nyt. Ja vieläpä suosikkikirjailijoilta! Sori vaan Juha Itkonen, et saanut mua syttymään. Kiitti ja hei Cecilia Ahern, kerrontasi ei tällä kertaa kolahtanut. Tack onh adjö. Kirja kiinni ja takaisin kirjastoon.
Nyt jo vähän ahdistaa avata uutta kirjaa tai käydä edes kirjastossa. Mitä jos taas parin ensimmäisen luvun jälkeen totean, että kiitti mutta ei kiitti?
Jotain valonpilkahduksiakin sentään on. Helena Liikanen-Regnerin Maman Finlandaise -kirjan ahmin parissa päivässä, Jenni Pääskysaaren ja Mikko Kuustosen Isän tyttö - Tytön isä vanheni lukemattomien listalla vain jouluaaton ja päivän. Olisko tästä vedettävissä se johtopäätös, että tällainen realistisempi kirjallisuus nyt vaan iskee paremmin. Pää ei kestä kertomakirjallisuutta? Kovalevy täyttynyt tarinoista?

Uuteen vuoteen lähden muutenkin omituisin fiiliksin. Aikaisemmin tammikuun eka päivä on tuonut sellaisen raikkaan tuulahduksen henkisesti: Nyt kaikki on mahdollista! Pöytä on puhdas! Edessä on vaikka mitä kivaa ja ihmeellistä!
Tänä vuonna vuosi vaihtui, minä ja ajatukseni pysyimme samana. Ei kutkuttavaa jännitystä uuden kalenterivuoden kohdalla. Ei odotuksia, suunnitelmia, tavoitteita. Oikeastaan en edes tajunnut, että vuosi vaihtui.
Mitähän tää sitten mahtaa tarkoittaa, mene ja tiedä. Kaikki tämän vuoden 2017 suhteen vaikuttaa  täysin avoimelta ja merkityksettömältä. Tavallaan sillai aika kivassakin mielessä.
Nyt kun aattelee taaksepäin viimeistä kymmentä vuotta, niin onhan tässä ollut omat pyörityksensä. Remontti ja kaksi lasta noin päällimmäisenä. Olisko tässä nyt kyseessä vähän sellainen olotila, kuin olisi kymmenen vuotta pyörinyt hurrikaanin silmäkkeessä ja tullut lopulta roiskaistuksi jonkun texasilaisen pellon laitaan?