Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Puntari: Että sellaista kesää

Ristiriitaiset on tunnelmat tämän kesän suhteen. Tuntuu, ettei sitä kesää isolla Koolla tullut ollenkaan. Sitä sellaista, että voi pelkät varvastossut jalassa käyskennellä yötä päivää pitkin puutarhaa ja auringon jälkihehku lämmittää kehoa vielä pitkään senkin jälkeen, kun mollikka on laskenut horisontin taakse.
Ei tullut sellaista kesää, ei.

Sen sijaan paljon on silti ehtinyt tapahtua tämänkin kesän aikana. Eli ihan hyvä kesä tämä oli kaiken muun kuin kelien puolesta!

Tässä pieni highlight-kooste meidän kesästä:

1.  Nizza
Heti kesäloman aluksi lähdettiin Ranskaan kymmeneksi päiväksi. Se oli viisas veto. Olin täysin loppu työvuoden jäljiltä ja reissu laittoi pääkopan väkisinkin relausasentoon.
Meillä oli taas älyttömän onnistunut matka kaikilta osin. Majoitus oli vanhassa kaupungissa kattohuoneistossa. Avonaisista ikkunoista kantautui iltaisin musiikki ja ihmisten puheensorina viereiseltä aukiolta ja samalla pystyi seuraamaan auringonlaskua Nizzan kukkuloiden taakse (viinilasi kädessä).
Oltiin paljon rannalla, lenkkeiltiin, etsittiin geokätköjä, syötiin hyvin, vierailtiin nähtävyyksissä, käytiin junalla Italiassa jne. Sakke tietysti pyöräili. Lomalla sen oikeastaan hahmotti, kuinka isoja tytöt jo ovat. Niiden kanssa on helppo reissata ja kokea kaikkia juttuja yhdessä. Me vietettiin mm. ihana naisten päivä Villa Rotchildessa. Kumpikin tytöistä sai myös "oman päivänsä", jolloin he laativat päivän ohjelman ja muu perhe noudatti sitä. Olivat onnistuneita päiviä molemmat!




2. Juhannus
Juhannuksena oli kai ihan OK-kelit? Oltiin ekaa kertaa mökillä yötä. Sauna lämpes, luonnonkukkia haettiin tyynyn alle, syötiin taas hyvin. Mökki on aina <3


3. Tahko mtb
Tän vuoden Tahko mtb meni meiltä suorituksellisesti ihan päin sitä itseään, mutta reissuna se oli taas aivan yhtä mahtava kuin aina ennenkin.

4. Maire 10-v reissu
Olen luvannut tytöille, että vien heidät johonkin matkalle, kun täyttävät 10. Mairelle tuo ikä tuli täyteen tänä kesänä ja jo aikaisin keväällä hän valitsi juhlavuoden reissukohteekseen Suomen Turun. Itse matka sijoittui heinäkuun ensimmäiseen viikkoon, siihen ihan Ruisrokin kynnykselle. Yhtenä aamuna huristeltiin Pololla hotelli Caribian parkkikselle, lähdettiin siitä julkisen liikenteen kuskaamana (oli muuten ihan huippu bussikuski meillä, se veti samalla sellaisen opastetun kiertoajelun meille Caribia-Kauppatori-välillä) keskustaan. Maire halusi nähdä ehdottomasti Turun linnan ja Tuomiokirkon, Suomen Joutsenen ja Paavo Nurmi -stadionin. Kaikki ehdittiin mitä pitikin ja käveltyä tuli reilusti yli 10 km. Siinä vaiheessa kun päästiin hotellihuoneeseen ja pujahdettiin kylpytakit päällä kylpyläosastolle, oli takki aika tyhjä. Caribiassa oli onneksi mukavan rauhallista ja nautittiin seuraavanakin aamuna kylpylän hurjista liukumäistä ja lämpimistä altaista. Kerrassaan kivaa oli!

5. Kirkkarit
En tehnyt poikkeuksellisesti Kirkkareilla yhtään talkoovuoroa vaan ostin kolmen päivän rannekkeen ja olin viihteellä koko juhlien ajan. Oli ihanaa nähdä ja juhlia esim. Mirvan kanssa #kossupalma ja tanssia selkä märkänä Retrodiskossa. Hyviä keikkoja tarjoilivat mm. Juha Tapio, Robin ja Ankaran Nikke. Likat pääsi Robbarin kans yhteiskuvaan ja mun juhlat huipentui ihan pirskaleen hyvään Apulannan keikkaan. Sedät osaa edelleen heilua!

6. Tappara-juhlat
Tappara voitti (tietysti) taas kultaa keväällä ja joukkueen mitalijuhlia vietettiin (tietysti) taas Kuhmalahden Vehkajärvellä. Vähän jännitti etukäteen juhliin meneminen, olin nimittäin nähnyt unta että päädyn Saravon Pekan kanssa saunaan. Peksi oli kyllä paikalla, mutta saunaan ei päädytty. Sen sijaan päädyin Ojasen Jannen kainaloon <3

7. Entisten oppilaiden kesäväliarviointi
Viime kesänä aloitettiin perinne, että entiset oppilaani Sariolasta (olivat silloin ysillä ja mä osan luokanvalvoja) tulevat moikkaamaan opettajaansa ja mä teen siinä sitten vuosittaisen kesäväliarvoinnin tyyppien touhuista. Tänä kesänä kokoonnuttiin meidän mökille ja oli kyllä tosi mukava nähdä, kuinka nuorilla pöhisee elämässään. Mahtavia tyyppejä, joiden seurassa sitä itsekin nuortuu entisestään.

8. Sadan sortin päiväkahvit Aitoossa.
Kts Hannan tekemä postaus.

9. Reissu Lappiin
Me lähdettiin heti kummipoikani ihanien rippijuhlien jälkeen Lappiin lomalle elokuun ekaksi viikoksi. Keleiksi oli luvattu pelkkää vesisadetta, mutta todellisuudessa Lapissa oli mitä parhaimmat ulkoilukelit. Tuli pyöräiltyä tosi paljon ja tsekattua uudet maastopyöräilylle avatut reitit mm. Kukastunturille ja Hangaskurun laavulle. Karilan navettagallerian munkit eivät pettäneet tälläkään kertaa. Tytöt jatkoivat reissua vielä mummun ja papan kanssa Ranuan eläinpuistoon, Kuusamon tropiikkiin ja suurpetoeläinkeskukseen.



10. R3-festarit
Mun mielestä elämässä on aina tosi jännittävää törmätä uusiin ihmisiin ja asioihin. No, Kirkkareilla tutustuin vihdoinkin erääseen takavuosina meidän Jetset Lifestyle Finland -teamin märkien päiväunien kohteeseen, raikkulaiseen maanviljelijään (hänet valittiin joskus sata vuotta sitten Vuoden Nuoreksi Maanviljelijäksi, ja lehtikuvien perusteella me JetSet-tytöt olimme silloin aivan lätkässä häneen). Niin, siis Kirkkareilla tuo Ei enää niin nuori vuoden maanviljelijä vihdoin konkretisoitui lihaksi ja vereksi edessämme ja osoittautui paitsi tietysti edelleen jumalaisen komeaksi myös äärimmäisen mukavaksi. Ja muusikoksi. Ja festarijärjestäjäksi. Niinpä minä ja Hanna mentiin lipsauttamaan, että voitaisiin tulla sinne sen järkkäämille festareille töihin. Ja niinpä me sitten mentiin (oma postaus tulossa myöhemmin). Olipas ihan mielettömän mahtavat juhlat ja puitteet! Painakaa mieleenne Raikku Rokkaa ja Rakastaa ja tulkaa ensi vuonna messiin!

Muita kesän tosi kivoja juttuja ovat olleet muun muassa:
- lukeminen (innostus löytyi Nizzassa mukaan pakatun hömppäromaanin myötä)
- kirjastokäynnit
- tyttöjen yu-koulu Kyötikkälän kentällä
- runsas liikunnan (etenkin pyöräilyn) määrä
- siivousinto
- mökkeily ja kaikki touhut (mölkky, sulkkis, petankki) siellä

Että sellaista kesää! Nyt nokka kohti syksyä ja pimeneviä iltoja. Arki on alkanut töiden ja harrastusten puolesta melkoisella vauhdilla.
postauksen kuvat: Sakari

maanantai 14. elokuuta 2017

Kyllikit: Sadan sortin päiväkahvit

Ennen kuin tässä päästään irti Lapin reissun fiiliksissä, on ihan pakko kertoa meidän kylän ainutkertaisesta kesätapahtumasta joka ajoittui juuri siihen reissun alle. Se oli Kirkastuksen lisäksi toinen kyllikkien kesän kohokohdista!

Mehän ollaan paitsi sellaisia oman elämämme marttoja, niin myös ihan oikeasti Marttojen jäseniä. Aitoon Martat ovat tietenkin omalta osaltaan huomioineet Suomen juhlavuoden osana Pälkäneen kunnassa järjestettäviä sataa juhlavuositapahtumaa. Suomi100 - tapahtumia ideoidessa joku martoista sai melko villin idean siitä, että järjestettäisiin kaikille avoimet päiväkahvit, joissa tarjottaisiin sataa erilaista sorttia kahvipöydän herkkuja. Koska Martat ja kahvi kuuluvat saumattomasti yhteen. Ja koska päiväkahvit ovat vahva osa suomalaista kulttuuria. Ja siksikin, että meillä on valtavasti suomalaisissa kahvipöydissä vuodesta toiseen viihtyviä herkkuja jotka ansaitsevat nousta parrasvaloihin niiden vanhojen ja osin unohdettujenkin lisäksi. Samalla päätettiin tietysti viettää myös kansallispukujen tuuletuspäivää, sillä upeat puvut ansaitsevat päästä edes juhlavuonna näyttävästi esille.


Ja ei kun tuumasta toimeen! Melko pienellä mutta pippurisella porukalla näitä pitoja ryhdyttiin valmistelemaan ja sitten lopulta Martan päivän lähestyessä pystyttämään ihan keskelle Aitoota, Marttilan tilan vehreään pihapiiriin. Arvaatte varmaan että jos tämä marttailu nyt on ihan meidän kyllikkien spessujuttuja, niin leipominenhan saa meidät aivan villeiksi! Oikeastaan kolmen sukupolven kyllikit pitivät uunit päälle ja essut eteen, sen verran asiasta innostuttiin. Eniten pöhinää löytyi Halkomäestä, jossa ensimmäiset leivonnaiset nostettiin uunista pakastimeen heti kun raparperin varret pilkottivat maasta. Leipomisen hektisimmät vaiheet olivat kaksi viikkoa ennen juhlia, kun kaikki perinnesuosikkireseptit kaivettiin kätköistä. Purkit ja purnukat täyttyivät sokerikaneliässistä, lusikkaleivistä, suklaasydämistä, Eila-anopin pikkuleivistä, siirappipipareista, Hanna-tädin kakuista, pähkinäpikkuleivistä ja mitä näitä nyt onkaan. Aika montaa eri sorttia äidin kanssa taikinoista väännettiin. Ja kivaa oli! Niin kivaa, että välillä mietittiin ollaanko tässä ihan täysjärkisiä. (Onneksi tiesimme, että samalla hetkellä uunien ääressä hääräsi monta muutakin meitä hurahtaneita, eli ei hätää...)
Kahtena viimeisenä päivänä minä laitoin liukuhihnan pyörimään ja tein paistettavat juustokakut sekä hyydykekakut. Taisin siinä vähän lisää mokkapalojakin leipoa. Ja jotain muuta pientä. Ja sitten päivää ennen kekkereitä käytiin valmistelemassa porukalla puitteet kuntoon, pöydät tarjoilutelttaan ja vieraille, kahvinkeittopaikat sun muut valmiiksi. Pakko todeta että melko täpinöissäni olin siitä kaikesta, ei meinannut uni tulla yöllä silmään. Siinä vielä puoliltaöin silittelin kansallispuvun puseroa ja esiliinaa käyttökuntoon ja mietin että mistä saisin hommattua viimehetken paniikkihankintana valkoiset sukkahousut pukuni kanssa. Mutta kaikkein eniten jännitettävää oli säässä, joka oli vähän fifti-siksti. Ennusteet eivät lupailleet sadetta, mutta silti paksut harmaat pilvet peittivät taivasta vielä edellisenä päivänä, kuten oli tehnyt jo parin viikon ajan. Vankasti luotin kuitenkin siihen, että kerran hyvä sää oli tilattu, se myös saataisiin!


Martan päivän aamu valkeni harmaana ja kului kuudesta asti viimeisissä valmisteluissa, kakkujen koristelussa ja kaikkien loppujen kakkulapioiden metsästyksessä. Lopulta kansallispuku oli pakattuna autoon ja kakut kylmälaukuissa. Ja koppa kaupalla kaikkea sälää myös. Juhlapaikalla laitettiin porukalla hihat heilumaan ja lopulta oltiin siinä vaiheessa, että pöydät oli katettuna ja oli aika mennä vaihtamaan ykköstä ylle. Savottaorkesteri Enso Kusetti saapui paikalle, taivaalta tihutteli hetkisen pientä pisaraa, mutta kun kello tuli yksi, alkoivat pilvet rakoilla ja kohta Aitoon yllä loisti sininen taivas ja upea auringonpaiste! Kahden viikon sadejakson jälkeen meille suotiin lopulta upea juhlapäivä! Kyllä meinattiin Tiinan kanssa haljeta onnesta siellä kahvipisteellämme; tästä tulisi upea päivä! Ja niin tulikin! Väkeä saapui heti runsaslukuisesti paikalle ja meillä riitti sutinaa kahvin, teen ja mehujen jaossa.



Pitkien herkkupöytien kaikki 108 erilaista sorttia tekivät kauppansa. Osa tarjoilulautasista tyhjeni hyvinkin nopeasti. Pikkukyllikit kiertelivät kahvivieraiden joukossa tarjoilemassa Pandan Suomi-juhlakonvehteja. Paikalla oli hieno tunnelma ja väki kovasti innoissaan hauskasta ideasta. Kahville saapui niin aitoolaisia kuin väkeä ympäri kuntaa, osa jopa kauempaakin. Mökkiläiset tulivat tapaamaan tuttujaan ja osa toi omat mökkivieraansakin mukanaan katsomaan paikallista meininkiä. Kansallispukuja oli kaivettu kaapista yllättävän paljon joten kansallispukujen tuuletustapahtumana nämä kekkerit onnistuivat myös yli odotusten!


Kaksi ja puoli tuntia me Tiinan kanssa kaadettiin kahvia, ja lopulta kerkisimme itsekin istahtamaan pöydän ääreen muiden marttojen kanssa. Tapahtuma oli purkissa! Kuppi kahvia ja joltakin tarjoilulautaselta pelastettu puolikas kääretortun pala. Ylävitosia marttakavereiden kanssa. Helpottunutta huokailua, ihastusta päivän tunnelmasta. Onnistumiset iloa. Hämmennystä suuresta vierasmäärästä ja ihmisten reaktioista. Ja siitä että supikkaista oli kaikessa siinä tohinassa irronneet pohjat. Kokonaan. Hetken huili. Ja sitten taas hyvin nopeasti takaisin perusasioihin, arkivaatteet ylle ja purkuhommiin. Rivakasti oli puitteet purettuna ja auto täynnä pesua odottavia tarjottimia, termoksia ja lautasia kahden ylikierroksilla riekkuvan kääpiön lisäksi.



Kiireen vilkkaa kotiin, tiskikone päälle, käsitiskillä loput. Kaikki kamppeet kuivattuna keittiön työpöydälle. Minuuttiaikataululla mentiin. Viimeiset tavarat reppuun reissua varten. Lapsille jääkaapista nassuun loput maksalaatikon jämät. Evääksi kuorin pussillisen kesäporkkanoita ja pari näkkäriä tyhjästä leipäkorista. Muuta syötävä en enää löytänyt. Vaatteiden vaihto, reput ja pikkupojat autoon. Sitten kohti Tamperetta ja yöjunaa. Siinä vaiheessa loma tuntui enemmän kuin ansaitulta!
Hyvin valvotun yön jälkeen tuntui ihanalta löytää itsensä Kolarin rautatieasemalta.















maanantai 31. heinäkuuta 2017

Halkomäki:Radiohiljaisuus selätetty!

Plokitauko. Sehän tästä tuli kuin huomaamatta. Halkomäessä on eletty monenmoisia aikoja sitten viime päivityksen, joka taisi olla huhtikuun alkumetreillä. Mä olen aina ihmetellyt niitä plokkaajia, jotka tuuttaavat sisältöä plokiinsa ihan joka päivä, satoi tai paistoi, tapahtui elämässä mitä tahansa. Vaikka maailma olisi romahtanut, läheisiä kuollut, uupumus tempaissut kouriinsa, masennut musertanut tai mitä tahansa karmeaa, niin silti on pakko esitellä uusimmat kukkavaasit, karvanpoistoaineet ja kuplakoneet. Ihan oikeasti! Minä en kyllä sellaiseen pysty. Ei silti, ei ole kukkavaaseja sun muuta esiteltäväksikään, mutta silti. Elämä ottaa tärkeysjärjestyksensä automaattisesti.


Halkomäen kevät on mennyt henkeä pidätellessä. Monellakin tapaa. Siinä sivussa ollaan yritetty elää normaalia elämää ja pysyä koko porukka järjissä edes jollakin tapaa kaiken myllerryksen keskellä. Suurimpana asiana jännitettiin puolitoista kuukautta meidän perheen Vaaria, joka järjesti melkoisen säikäytyksen koko suvulle sairaalareissulla, jonka tapahtumakäänteistä olisi ainesta vaikka elokuvaksi. Vasta juhannuksen tienoossa saatiin huokaista helpotuksesta. Aikuisilla on taitoja ja tapoja käsitellä tällaisia asioita, mutta lasten kanssa on toisin. Ensimmäistä kertaa jouduin tilanteeseen, jossa lapsen tuntema pelko ja hätä oli sydäntä riipivää. Hiljaa peiton alla luetut iltarukoukset Vaarin puolesta kertoivat kaiken. Verille pureskellut sormenpäät viestivät sisäisestä myllerryksestä ja epävarmuudesta. Ja kun Vaari selvisi, ei sillä riemulla ollut rajaa! Kahden pienen pojan olemus muuttui kuin taikaiskusta toiseksi, kun pääsivät yli kuukauden tauon jälkeen Vaaria halaamaan.


Tähän oheen kun lisätään vielä muutamat todella ikävät uutiset läheisten tuttujen terveyteen tai toipumiseen liittyen, niin siinähän sitä onkin. Sitä taakkaa kantaa sydämessään mukana, halusi tai ei. Huoli ihmisten selviämisestä ja heidän läheistensä jaksamisesta on aina olemassa. Omassakin elossa on vielä ollut omat huolet ja murheensa, niin kuin kaikilla, mutta onneksi myös niitä iloisiakin asioita.


Että niin tämä ploki nyt vaan jäi kuin huomaamatta hiljaiseksi. Ei siksi, ettei olisi ollut aiheita mistä kirjoittaa. Lähinnä vaan siksi, ettei voimat ja keskittyminen olisi siihen enää riittänyt. Puntarin suunnalla on myös ollut hiljaista, ja luulenpa että Tiina on siellä vetänyt henkeä rankan kouluvuoden ja kevään armottoman työjakson jälkeen. Veikkaan että se kyllä tässä palailee linjoille vähintäänkin jonkun Kirkastusjuhlaraportin merkeissä, koska tänä vuonna sillä oli ihan uudenlainen lähestymistapa niihin juhliin. (Tähän voisin laittaa sellaisen irvistävän hymiön...)


Mutta mitä Halkomäessä on siis tapahtunut sitten kevään? Tilastotappioina merkittäköön, että yhdeksästä pelargoniastani talvesta selvisi vain yksi. Kuisti on sekaisin, kuten aina. Kompostori pöhisee. Pioneilla oli ollut rankkaa vähäisen lumen alla, ja ne kasvattivatkin normaalia pienemmät kukat ja ohuehkot varret. Mutta kaikki elossa, jee! Tädin tähtisilmien kanssa kävin risteilemässä pikaisesti alkukesästä. Kesämökki siivoiltiin ajoissa kesäkuntoon, mutta me ollaan yövytty siellä vain VIISI yötä. Sadetta-tuulta-kylmää. Blaah! Perinteiset perennatorit pidettiin taas toukokuussa. Kesäkeittoa olen kokkaillut VAIN kerran. Rankemman puoleista kriisiä aiheuttaa se, että kunnon perunaa, eli siikliä en ole saanut vielä koko kesänä!!! Ruotsin sukulaiset kävivät visiitillä. Uudeksi makkarasuosikiksi on noussut Ripa Grillimakkara. Kirkkarit meni kivasti, mikä tärkeintä. Tahkollakin käytiin perinteisissä maastopyörämittelöissä. Nekin meni kivasti. Paitsi Tiinalla. Kasvimaallani kasvaa tällä hetkellä vain porkkanaa ja perunaa. Jossain siellä rikkaruohojen kätköissä. Lasten kanssa ollaan reenattu pyöräilyä metsäpoluilla. Päärynäpuuhun tulee viisi päärynää. Uimaan en ole vielä uskaltautunut. Viimeisimpänä juttuna Martan päivää juhlittiin Aitoossa pähkähullun idean merkeissä ja kivaa oli sielläkin. Superkivaa! Oikein sellaista Kyllikkien näköistä meininkiä! Siitä ehdottomasti raporttia tulossa kunhan kuvia saadaan koneelle. Kesäreissuja perheen kesken ei olla yhtä 24h risteilyä lukuun ottamatta tehty, paitsi nyt. Kirjoittelen näitä rivejä Äkäslompolon mökissä, seitsemän kuukauden Lappi-ikävästä toipuen.


Juuri nyt Lappi tekee erityisen hyvää ihmiselle!










keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Puntari: Ponvojaats?!


Tasan neljä vuotta sitten istuskelin Provencessa oman (vuokra)talon pihassa ja join aamukahvia nenä kohti aurinkoa. Horisontissa kimmelsi Välimeri ja laivat lipuivat uneliaasti kohti Nizzan satamaa. Kevät oli ympärillä kauneimmassa loistossaan.

Unelma pidemmästä jaksosta ulkomailla heräsi joskus viitisen vuotta sitten. Totesimme, että nyt on pakko lähteä, jos aikoo vielä hyvällä omallatunnolla mennä. Kumpikaan tytöistä ei ollut vielä koulussa ja mullakaan ei ollut vakituista työpaikkaa, josta irtaantuminen olisi saattanut olla vaikeaa. S sen sijaan oli suunnitellut jo pidemmän aikaa vuorotteluvapaata.

Ranska ja Nizza valikoitui kohteeksi melko randomisti. Olin käynyt kerran siellä mestoilla, todennut kaupungin varsin viehättäväksi ja markkinoin kotona sitä maantiepyöräilyn paratiisina. S tarttui syöttiin ja niin me alettiin tosissamme tehdä matkasuunnitelmia joskus kesällä 2012.
Majoitus Nizzasta varattiin Interhomen kautta kuudeksi viikoksi. Kolme viikkoa otettiin ns. Meri-Alpeilta 70 km päästä Nizzasta, jossa tuttumme työkaverilla oli vuoristotalo. Yhteensä matkan pituus oli siis 10 viikkoa, kun automatkat sinne ja takaisin lasketaan mukaan.
Majoitusvaraukset tehtiin syksyllä 2012, mutta reitti- ja matkustustapa vasta paljon myöhemmin. Laivayhteys Saksaan on melko kallis normaalilla hinnalla ja tässä tapauksessa odottelu kannatti: Matkamessutarjouksesta saimme menomatkan -50% alella normaalihintaan verrattuna. Takaisin päätettiin tulla Tanskan ja Ruotsin kautta, sillä halpismatkoja ei myyty enää kesän lomasesonkiviikoille.

Menomatkalla mentiin siis Helsiki-Travemunde-laivamatka. Travemundessa olimme illalla kymmenen aikaan ja siitä starttasimme yötä myöten kohti Pariisia. Ajomatka meni ihan hyvin, koska liikenne oli rauhallista ja tytöt nukkuivat takapenkillä. Pariisissa oltiin kaksi päivää (toinen kaupungilla, toinen Disneylandissa) ja sitten ajelimmekin yhden päivän aikana Ranskan halki kohti Välimeren rannikkoa.

Talo Nizzassa oli buukattu melko epäselvien kuvien perusteella, eikä oikeastaan tiedetty yhtään, mitä on vastassa. Yllätys oli positiivinen, kun löysimme perinteisen provencelaisen kivitalon patioineen, puutarhoineen ja ranskalaisine parvekkeineen. Talo oli juuri rempattu sisältä, joten meitä todella onnisti. Sijainti oli 6 km keskustasta, mutta hyvien kulkuyhteyksien päässä. Bussilla ja ratikalla cityssa oli kymmenessä minuutissa.
Siellä me sitten asustelimme ja kulutimme aikaamme leväten, liikkuen, pelaten, leikkien, herkutellen ja ihmetellen. Pidettiin kotipäiviä ja kaupunkipäiviä, tutkittiin lähiympäristöä autolla ja pyörillä, shoppailtiin paikallisessa supermarketissa ja käytiin piknikeillä ja puistoissa paikallisten tapaan. Noin pitkän oleskelun hyvä puoli on juuri se, että pääsee sisään vähän siihen kulttuuriin ja elämään, johon on mennyt. Viikon lomallahan sitä yleensä kiertää vain turistinähtävyydet ja imee itseensä pintapuolisesti paikan vaikutteita. Itse koin, että meidän matkat ratikalla ja bussilla olivat kaikkein antoisimpia: yleensä aina joku paikallinen (mummo) alkoi jutulle ja siinä sitten keskusteltiin sujuvasti toistemme kieltä osaamatta... Bussissa tyttöjä huvitti paikallinen poskisuudelmakulttuuri: koulusta palaavat nuoret kun tervehtivät meidän paikallislinjalla aina toisiaan suikkaamalla suukot poskille.

Vuoristossa näimme toisenlaista Ranskaa. Upeita maisemia, puhdasta luontoa, pieniä postikorttimaisia kyliä, korkeuseroja ja säänvaihteluja. Oli kylä kuinka pieni tahansa, sieltä löytyi aina leipomo, josta ostimme jumalaiset eväät retkillemme ihan pilkkahintaan. Pieni St. Martinin kylä vei ihan täysin sydämeni ja sinne täytyy kyllä päästä vielä uudestaan. Kapeat kadut, pienet puodit ja vehreä ympäristö olivat kerta kaikkiaan hurmaavat.

Kotimatka halki Euroopan ja Skandinavian ajeltiin isommin pysähtelemättä. Olimme yhden yön Saksassa Mannheimissa viihtyisässä vanhassa gasthausissa. Toisen yön majoituimme Tanskassa Köpiksen ulkopuolella olevassa muurarimestari Jaakobin perheen B&B:ssa. Molemmat majoitukset valitsin hinnan mukaan internetin hotellivaraamoista ja olivat erittäin hyvät ja siistit. Kolmas yö nukuttiinkin jo Silja Linen lakanoilla Tukholman ja Turun välillä. (Vinkkinä muuten, että jos sattuu eksymään autolla Tukholmaan neljän jälkeen, niin kannnattaa varata PALJON aikaa ruuhkissa jonotteluun. Me ehdittiin juuri ja juuri laivaan...).

Jälkikäteen ajateltuna reissu ei olisi voinut olla yhtään parempi kokemus! Nautimme siitä ihan koko perhe ja jonkinlainen kaipuu takaisin jäi sydämeen.
Yksi tuttavamme sanoi kerran, että kadehtii meitä, koska osaamme tehdä unelmistamme totta. Itse en ole asiaa koskaan ajatellut sen tarkemmin, mutta onhan se totta, että toiset käyttävät koko elämänsä jostain asiasta unelmoimiseen, mutta eivät tee asian eteen mitään. Meillä taas on ollut taipumus muuttaa puoliksi leikillään heitetyt ideat todeksi.
Tämän unelman toteuttaminen vaati ennen kaikkea päätöksen, että nyt tämä toteutetaan. Sitten alkoi armoton ja kurinalainen säästäminen. En ole luonteeltani mikään materiaan tuhlaava tyyppi, joten aika helposti sukan varteen sai jäämään ylimääräistä. Eikä tämän kymmenen viikon matkat ja majoitukset maksaneet loppujen lopuksi enempää, kuin kahden viikon Thaimaa-matka meidän perheeltä.

Vuosien aikana reissua on muisteltu useaan otteeseen ja viinikellarikin ammottaa tyhjyyttään. Olisko taas jo aika lähteä?

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Halkomäki: Muu niin kuin mummula!

Onko sulla ollut omaa mummulaa? Sellaista paikkaa, joka on ihan oma maailmansa. Jossa on ihan oma tunnelmansa, ajan kulku, tuoksut, äänet ja lämpö. Ihmiset. Meillä on Tiinan kanssa ollut niitä kaksi, molemmat aivan omanlaisiaan ja erilaisia. Ihania kumpikin. Niissä vietettiin lapsena paljon aikaa.
Helenamummu asui yksin. Muistan hyvin mummun keittiön tuoksun ja vintin rappusten viileän houkutuksen. Kesäiset leikkimökkileikit ja pihasaunan betonilattian karheuden paljaan jalan alla. Mummun läskisoosi ja perunat oli parasta mitä saattoi, ja perunariävä ja siirappilimppu veivät kielen mennessään. Unikot kukkivat tien reunassa ja ulkohuussissa käynti oli aina vähän jännä paikka.

Toinen mummula oli lähempänä kotia. Sieltä ajettiin kesäisin pyörillä kaksi päällä Ahtelaan mato-ongelle. Kaivettiin tunkiosta iso purkillinen kastematoja mukaan. Mummulan kuistin oven rullasalvan kolahduksen muistan vieläkin, ja yleensä heti sisältä kuului Hilkkamummun huikkaus: Ketäs tirriäisiä sieltä tulee? Pappa istui aina keittiössä omassa tuolissaan ja arkipäivinä Mummu oli aina hellan ääressä. Jääkaapista löytyi sipuliteemakkaraa ja keittiön alalaatikosta kuivia leivänkantoja järsittäväksi, meidän suurinta herkkua!

Molempien mummuloiden tunnelma oli rauhallinen ja jotenkin irti kaikesta muusta. Niissä vietettyjä hetkiä on ihana muistella vuosi toisensa jälkeen. Ne ovat arvokkaita muistoja ja tuovat aina väistämättä ikävän tullessaan...miten kiva olisi saada vielä tällä iällä jutella oman mummun tai papan kanssa. Se olisi erilaista rikkautta nyt kuin silloin lapsena.

Meidän lapsillamme on myös molemmat mummulat olemassa. Samalla tavalla turvalliset ja ihanat kuin meilläkin. Mutta isovanhemmat ovat toisenlaisia. He ovat nuorekkaita ja meneviä, harrastavat ja reissaavat. Mummulat ovat suurempia ja ne on sisustettu aikaa vastaavasti. Silti sukkia kudotaan ja hiivaleipää leivotaan ihan niin kuin ennenkin. Nikkaroidaan linnunpönttöjä ja tehdään vesurihommia, ajetaan mönkijällä. Aina on aikaa lapsenlapsille.

Pääsiäistohinoita Leenamummun kanssa muutaman vuoden takaa.

Ja sitten meillä on vielä Hiljatäti. Jokaisella pitäisi olla oma Hiljatäti! Hän on minun isotätini isän puolelta. Täyttää juhannuksena 93 vuotta. Asuu yksin omassa asunnossaan ja on oman elämänsä teräsnainen. Mahtavalla huumorintajulla varustettu velmu! Hän kävelee päivittäin ulkona pitkän lenkin rollaattorinsa kanssa ja huolehtii itsenäisesti arkiaskareistaan. Hiljatädin koti on kuin aikakapseli. Kun laitat eteisen oven perässäsi kiinni, aika pysähtyy. On vain nyt. Jutellaan kuulumiset, F1 -kisojen tulokset, naapurin rakennustyömaan edistyminen ja uusimmat valtakunnan uutiset. Katsellaan telkkarista lumilautailua. Keitellään kahvit ja pöytään pitää kattaa ainakin kolmea sorttia kastettavaa. Lapsille on tietenkin suklaata ja pipperiä. Seinäkello raksuttaa rauhoittavasti. Hiljatädin koti on hänen arkensa näköinen, yksinkertainen ja mutkaton, mitään turhaa ei ole. Koti on kaukana nykyaikojen tavaranpaljoudesta. Mua suuresti viehättää se yksinkertaisuus, jolla ihminen voi tulla toimeen. Yksi käsilaukku, kahdet kengät. Yksi kauppakassi. Kaksi takkia kesään, kaksi talveen. Arkikahvikupit ja juhliin sitten Myrnaa. Televisio, radio ja kirjahyllyssä Kalle Päätalon tuotanto. Terveyden kulmakivenä on riittävä suklaakonvehtien ja päivittäisten pulla-annosten turvaaminen. Jääkaapissa on punaista maitoa, kahvikermaa, leipäpaketti, voita, lihaa ja perunoita. Seinällä Hämeen vaakunaryijy. Jokaisella pöydällä on silitetty pöytäliina ja sohvatyynyt on aseteltu millilleen. Hiljatäti herää aamulla puoli viisi ja keittelee kahvit. Illalla hän kömpii petiin viiden jälkeen lukemaan ja täyttämään ristikoita, siitä sitten unille.


Mulle Hiljatäti on kuin korvikemummu. Mun lapset on Hiljatädille korvikelapsenlapsia, hänestä kun ei koskaan tullut mummua. Kun ikäihmisen ympäriltä lähtee oma perhe ja pikku hiljaa myös ystäväpiiri, jää helposti aivan yksin. Meille Hiljatäti on yksi perheenjäsen. Ainakin kerran viikossa käydään kahvittelemassa, tehdään siivouksia ja kauppareissuja yhdessä. Joskus hurvitellaan ihan Tampereella asti. Neljä sukupolvea yhdessä on melko riemukasta menoa! Pienen Kuohijokelaisen Keinon torpan tyttärellä on kerrottavana juttuja, joista edes minulla ei ole aavistustakaan. Hurjan mielenkiintoista! Meidän pojat ovat luonnollisesti aivan höpsähtäneitä Hiljatätiin ja pitävät huolen, että tädillä piisaa kukkia maljakossa ja suklaata ristikoiden seuraksi. Olen tosi onnellinen, että heillä on mahdollisuus viettää aikaa siellä Hiljatädin pienessä kodissa, lankapuhelimen ja lasitetun parvekkeen ihmeellisessä maailmassa. Se on suuri rikkaus! Ja hei, hissillinen talohan on maalaislapsille aivan taivas!

Todellakin, jokaisella pitäisi aikuisiälläkin olla oma mummola. Tai Hiljatäti. Että olisi paikka minne paeta välillä kaikkea hötäkkää, älypuhelimia ja aaltomaljakkokokoelmaa. Paikka missä elämä saisi aina oikean mittakaavansa ja perspektiivin. Paikka, missä joku pitäisi omana. Ja seinäkello raksuttaisi.

Onko sulla?